Museotoiminnan perusta ovat kokoelmat sekä niiden ylläpito ja kartuttaminen. Museon kokoelmiin tallennettujen esineiden keskeisin merkitys on siinä tiedossa, jonka ne antavat ihmisen, yhteiskunnan ja luonnon kehittymisestä.

Museoiden keruutoiminnan lähtökohdat:

- kaikkea ei voi kerätä
- keräyksen on oltava valikoivaa
- kohteet ovat kuvia todellisesta maailmasta

Kokoelmat karttuvat lahjoituksin, ostoin, kenttätöiden kautta, henkilökunnan hankinnoin, vaihtokappalein, lainoin tai siirroin.

Museon haltuun tullut esine luetteloidaan eli sille annetaan numero, jonka avulla esine myöhemmin tunnistetaan ja löydetään. Jos samaan esineryhmään kuuluu useampia esineitä saavat esineet yhden päänumeron ja kukin esine oman alanumeronsa.

Jokaisesta esineestä tallennetaan talteen keskeiset tiedot. Mitä enemmän esineistä on taustatietoa, sitä arvokkaampia ne ovat.

Suomalaisissa museoissa on tällä hetkellä tallennettuna kulttuuri- ja luonnonperintöä:

- esineitä lähes 5 miljoonaa kpl
- taideteoksia noin 300 000
- kuvakokoelmien laajuus 22 miljoonaa
- luonnontieteellisiä näytteitä 23 miljoonaa

Suomalaista kokoelmahistoriaa

Suomen vanhin julkinen museokokoelma on Helsingin yliopiston raha- ja mitalikokoelma, jota säilytetään Suomen kansallismuseon Rahakammiossa. Raha- ja mitalikokoelman juuret ovat Turussa, jossa yliopisto toimi Turun Akatemian nimellä vuoteen 1827 saakka. Kokoelma perustettiin vuonna 1761, jolloin Akatemian saamista raha- ja mitalilahjoituksista muodostettiin numismaattinen kabinetti. Kokoelma pelastui vuoden 1828 suuresta Turun palosta Akatemiatalon välipohjien romahdettua ja haudattua rahat ja mitalit raunioihin. Palon jälkeen kokoelma siirrettiin Akatemian mukana Helsinkiin.