Museo
Sisäänpääsy Museokortilla
 

Kajaanin taidemuseo

Linnankatu 14,
87100 Kajaani

Koko kaupungin olohuone, joka kutsuu taiteen ja kohtaamisten pariin. Koe kiehtovaa nykytaidetta Suomesta ja maailmalta.

 

Taidemuseon ote on aktiivinen, innostava sekä innostunut ja se haluaa luoda mahdollisuuksia ihmisten ja kuvataiteen kohtaamiselle. Museoon on vapaa sisäänpääsy ja se toimii kaupunkilaisten olohuoneena, jonne on helppo tulla piipahtamaan.

Museon näyttelyiden pääpaino on valtakunnallisessa, kansainvälisessä ja alueellisessa nykytaiteessa.

Yleisöä ei jätetä yksin ymmälleen vaan taiteen maailmaan ohjataan vaikka kädestä pitäen opastuskierrosten kautta. Eri-ikäisille suunnatuissa työpajoissa museovieraatkin pääsevät osallistumaan taiteen tekemiseen. Näyttelyiden lisäksi taidemuseo toimii areenana mm. tanssi-, runo- ja teatteriesityksille, luennoille ja keskustelutilaisuuksille sekä erilaisille tapahtumille.

Taidemuseon kokoelma muodostuu pääosin 80- ja 90-luvun suomalaisesta taiteesta. Museo hallinnoi myös Kajaanin kaupungin taidekokoelmaa, jonka teoksia on sijoitettu julkisiin tiloihin.

Kajaanin taidemuseo sijaitsee Kajaanin keskustassa funktionalismia edustavassa arkkitehti Eino Pitkäsen suunnittelemassa entisessä poliisitalossa, joka on valmistunut 1936.

Kerro tästä myös ystävillesi!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museon yhteystiedot

Kajaanin taidemuseo
Linnankatu 14, 87100 Kajaani

044 7100545

Museon kotisivut

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Kajaanin taidemuseo, Linnankatu 14, 87100 Kajaani


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Pääsymaksut

Sisäänpääsy Museokortilla
Sisäänpääsy Museokortilla

Vapaa pääsy

Maksutavat

Käteinen ja luotto- ja pankkikortit

Aukioloajat

Ma 10:00-17:00
Ti 10:00-17:00
Ke 11:00-19:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-14:00
La Suljettu
Su 10:00-17:00

Opastus

Opastus tilauksesta sekä kaikille avoimia yleisöopastuksia.

 

Kohdetta lähellä olevat museot