Museohaku
Näyttelykalenteri
 

Satakunnan Museo 3.8.2011

Maakunta löytää rajansa

Satakunnan historia VIII (1940-2000) on valmistunut

Satakunnan historian VIII osa kuvaa maakunnan historiaa talvisodasta vuosisadan loppuun. Sotavuodet olivat raskaat niin rintamalla kuin kotona Satakunnassa. Ponnistus päättyi onnekkaasti ja elämä jatkui. 1900-luvun jälkimmäinen puolisko oli vieläkin suurempi muutos kuin edelliset. Suomesta tuli nopean ja pitkän talouskasvun ansiosta hyvinvointivaltio. Se näkyi satakuntalaisten arjessa, kun
elintaso nousi, koulutus tuli kaikkien ulottuville ja elämäntapa muuttui. Myös rakennettu ympäristö muuttui, kun rakennettiin uusia maanteitä, taajamia ja koteja niin kaupunkeihin kuin maaseudulle. Ihmisten liikkuvuus lisääntyi
merkittävästi, kun muutettiin maalta kaupunkiin ja 1960-luvulla Ruotsiin. Myös Satakunta koki maaltapaon, vaikka sen maatalous pysyi elinvoimaisena.

Satakunta oli myös teollisuuden maakunta, johon rakennettiin runsaasti uusia tehtaita 1970-luvulle asti. Senkin jälkeen teollisuuden tuotanto on vielä
kasvanut, vaikka työntekijämäärä alkoi laskea ja maakunnan väestönkasvu pysähtyi. 2000-luvun alun Satakunta oli kokenut monia murroksia. Maakunnan alue oli pienentynyt, mutta se oli entistäkin tiiviimmin osa suurempaa, rajatonta maailmaa.

Satakunnan historian VIII osan tutkimus- ja kirjoitustyöstä on vastannut Tampereen yliopiston historian oppiaine päätoimittajana professori Pertti Haapala ja kirjoittajina dosentti Jussi Koivuniemi, FT Jarmo Peltola ja FT Juha Rajala.

Maakunta löytää rajansa
Satakunnan historia VIII (1940-2000)
Kirjoittajat: Jussi Koivuniemi, Jarmo Peltola, Juha Rajala.
Päätoimittaja: Pertti Haapala.
Sid. 573 s. 48 euroa.
ISBN 978-952-5862-14-0
Typografia ja taitto: Petri Latvala
Painotyö: TKT
Kustantajat: Satakunnan Museo / Porin kaupunki, Satakuntaliitto. Pori 2011.

Satakunnan historia VIII on myynnissä Satakunnan Museon museokaupassa.
Kuvia teoksesta on saatavilla Satakunnan Museon internetsivuilta:
http://www2.pori.fi/smu/sivut/index.php?p=744
Lisätietoja:
Museonjohtaja Juhani Ruohonen, p. 044 701 1057,juhani.ruohonen@pori.fi


Siirry sivun alkuun

Museojulkaisukilpailu

Lue lisää

Suomen museoliiton julkaisut

Lue lisää