Lasin aika. Kauklahden lasitehdas 1923-1952.

Espoon kaupunginmuseon näyttely Lasin aika kertoo Kauklahden lasitehtaan historiasta, sen tuotannosta, työntekijöistä ja heidän arjestaan. Lasin kiehtova maailma avautuu esillä olevan runsaan ja monipuolisen esineistön ja kuva-aineiston välityksellä.

Lasin kimallus ja arjen nostalgiset käyttöesineet, kuten juomalasit ja lautaset, kermakot ja sokerikot, maalatut ja kaiverretut maljakot kertovat oman aikansa muotokielestä. Kauklahden lasitehdas oli yksi maamme merkittävimmistä valaisinlasin tuottajista ja tästä esimerkkeinä näyttelyssä ovat valaisimet ja erilaiset lasikuvut. Tehdas oli tunnettu etenkin taidokkaasti puhalletuista opaalikuvuista. Näyttely esittelee ensi kertaa laajasti myös tehtaalla työskennelleiden taiteilijoiden, kuten Helena Tynellin, Kyllikki Salmenhaaran ja Theodor Käpin tuotantoa. Taidelasiin kuuluivat sekä maalatut että hiotut ja kaiverretut esineet.

Kauklahden lasitehdas oli yksi suurimmista työllistäjistä Espoossa ja se jatkoi Kauklahden alueelle jo varhain syntynyttä teollista perinnettä. Lasitehtaan toiminnan sydän oli hytti, jossa lasiuuni sijaitsi. Hytti oli sekä fyysisen työn että puhallustaidon ja lasiesineen valmistuksen keskus. Hytissä aika mitattiin lasin mukaan. Näyttelyssä kurkistetaan hyttiin ja lasinpuhaltajan työpisteeseen, jota hallitsevat lasinsulatusuunin rekonstruktio sekä moninainen määrä erilaisia työkaluja, laatikoita, ämpäreitä, muotteja, laikkoja ja puhalluspillejä, -telineitä ja -penkkejä. Hytistä esineen matka jatkui jälkikäsittelyyn tehtaan eri osastoille, joista näyttely kertoo monipuolisten esineryhmien avulla. Lasitehtaan työhön voi perehtyä näyttelyn toiminnallisissa osioissa, kokeilla voi esimerkiksi puhaltajan kopulikenkiä tai maalauspyörän käyttöä maalaamossa. Aikakauden musiikin tahdittamana voi paneutua myös iltamien ohjelmaan.
Näyttelyyn liittyy monipuolinen oheisohjelma, joka sisältää opastuksia, asiantuntijaluentoja ja tapahtumia. Koululaispalveluissa on mukana myös museoteatteria.

Kausi:
15.6.2016–3.9.2017

Espoon kaupunginmuseo, KAMU
Sijaintiosoite: Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, 02100 Espoo

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo (09) 816 57052 ti-su 11-17
Puh. toimisto (09) 8165 7033

www.espoonkaupunginmuseo.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-19:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-19:00
La 11:00-17:00
Su 11:00-17:00

Suljettu 6.12.2016, 24.-26.12.2016, 31.12.2016, 1.1.2017, 14.4.2017, 17.4.2017, 30.4.2017, 1.5.2017, 25.5.2017, 23.-25.6.2017, 6.12.2017, 24.-26.12.2017, 31.12.2017 ja 1.1.2018

Pääsymaksut
12/10/0 €

PALVELUT

Kahvila

Museokauppa

Paikoitus

Ravintola

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?