Kirsti Rantanen

Kirsti Rantanen on yksi 1900-luvun loppupuolen merkittävimmistä suomalaisista tekstiilitaiteilijoista. Näyttelyyn on koottu Kirsti Rantasen elämäntyö 1950-luvulta lähtien. Mukana on vähemmän tunnettua teollista tekstiilisuunnittelua ja mallisuunnittelua käsiteollisuudelle. Pääosassa on Rantasen taiteellinen työskentely 1970-luvulta lähtien. Kirsti Rantasen taide on Slow Artia - meditatiivista, hiljaisuudessa ja verkalleen syntynyttä. Näyttelyyn rakennettu veistopuutarha luo paikan hiljentymiselle tekstiilitaiteilijan sielunmaisemaan.

Designmuseon syksyssä nähdään merkittävän suomalaisen tekstiilitaiteilijan, kuitutaiteen pioneerin Kirsti Rantasen (s. 1930) tuotantoa laajasti esittelevä näyttely. Kirsti Rantanen toimi opettajana kokonaiselle sukupolvelle tekstiilitaiteilijoita. Sen lisäksi hänen oma taiteellinen tuotantonsa on ollut uraa uurtavaa. Hänen ilmaisunsa siirtyi 1970-luvulla kaksiulotteisista figuratiivisista kuvakudoksista kohti kolmiulotteisia veistoksellisia teoksia, jotka kasvoivat 1980-luvulla monumentaalisiksi teoskokonaisuuksiksi ja installaatioiksi.

Kirsti Rantanen oli mukana nostamassa naisten hallitsemaa tekstiilitaidetta 80-luvulla tasavertaiseksi taiteeksi muiden rinnalla. Hän on toiminut monessa suhteessa esikuvana myöhemmille sukupolville. Rantasen teoksissa kohtaavat luonnonmateriaalit ja kudonnan ikiaikaiset tekniikat.

Kirsti Rantaselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1988. Hän oli vuoden tekstiilitaiteilija vuonna 1986 ja Taideteollisen korkeakoulun kunniatohtori vuonna 1993. Prinssi Eugen mitali hänelle myönnettiin vuonna 1995.

Kausi:
14.10.2016–5.3.2017

Designmuseo
Sijaintiosoite: Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo (09) 622 0540
Fax (09) 6220 5455

www.designmuseum.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 11:00-20:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

1.6.-31.8. ma-su 11-18 / 1.9. - 31.5. ma suljettu, ti 11-20.00; ke - su 11-18

Pääsymaksut
10/8/5/0 €

PALVELUT

Auditorio

Kahvila

Museokauppa

Myyntipiste

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?