Anna Estarriola: Staged

Anna Estarriola - Staged

Anna Estarriolan näyttelyssä nähdään taidokkaasti toteutettuja veistoksia, joissa audiovisuaalinen teknologia yhdistyy hyperrealistiseen ja surrealistiseen ilmaisuun.

Katalonialaissyntyistä, Suomessa asuvaa Anna Estarriolaa kiinnostavat kuvataiteen ja mediataiteiden yhteydet esittäviin taiteisiin ja teknologiaan. Taiteilijaa hämmentävät ja kiehtovat inhimillisen kommunikaation ja käytöksen ilmenemismuodot ja häntä kiinnostaa kehojen, kuvien ja materian olemus.

Usein katsoja Estarriolan teoksen kohdatessaan joutuu kasvokkain henkilön tai olennon tai jopa olion kanssa, jotka herättävät pohtimaan elämisen ihmeellisyyttä ja ihmiskunnan avuttomuutta asioiden äärellä.

Estarriola toteuttaa Porin taidemuseon näyttelyä varten uusia teoksia, joista näyttävin on moniosainen veistoksia, arkkitehtoonisia rakenteita, kuvaa ja ääntä sisältävä installaatio, jonka työnimenä on The Future of Humanity (ihmiskunnan tulevaisuus). Uusien teosten rinnalla nähdään katsaus Estarriolan tuotantoon parin viimeisen vuoden ajalta.

Anna Estarriola on valmistunut taiteen maisteriksi Barcelonan yliopiston kuvataiteen laitokselta vuonna 2004 ja Kuvataideakatemian tila- ja aikataiteen ohjelmasta vuonna 2009. Hän on opiskellut myös nykytanssia. Estarriola on noussut nopeasti suomalaisen taidekentän kiinnostavimpien nuorten tekijöiden joukkoon. Hänen teoksiaan, soolo- ja yhteistyöprojektejaan on nähty gallerioissa, teatterinäyttämöillä ja muissa tiloissa Kataloniassa, Suomessa, Saksassa, Islannissa ja Norjassa.

Porin taidemuseon STAGED -näyttely on taiteilijan ensimmäinen laaja yksityisnäyttely taidemuseossa.
http://www.annaestarriola.com/


Kausi:
3.3.2017–27.8.2017

Porin taidemuseo
Sijaintiosoite: Eteläranta, 28100 Pori

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo (02) 621 1080
Puh. toimisto (044) 701 1081
Fax (02) 621 1091

www.poriartmuseum.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-20:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Pääsymaksut
10/5/2,50 €

PALVELUT

Auditorio

Kahvila

Museokauppa

Paikoitus

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?