
Kuvassa Pekka Syrjälän teokset "Sä" ja "Söpö".
Kansainvälinen kirjoitukseen perustuva näyttely on esillä Lahden taidemuseossa kesällä 2010.
Lahden taidemuseon kesä esittelee kansainvälisen kokonaisuuden Travelling Letters 2010, jossa liikutaan kirjoituksen, muotoilun ja taiteen maailmassa. Näyttelyn teokset kertovat siitä, miten kiinteästi kirjoitettu teksti ja kuvataide nivoutuvat toisiinsa; kuva on kieltä ja kirjoitettu kieli täynnä kuvia.
Travelling Letters -näyttelyyn osallistuu 41 ammattitaiteilijaa yhteensä 12 maasta, ja jokaiselle tekijälle on annettu vapaus valita itse teemaan sopivat teokset. Näyttelyn kokoamisesta ovat vastanneet muotoilija Ausra Lisauskiené Liettuasta, kuvataiteilija Ritva Leinonen ja Lahden taidemuseo. Tapahtuman yhteydessä julkaistaan englanninkielinen näyttelyluettelo.
Näyttely esittelee laajasti kirjoitukseen perustuvaa kuvataidetta, graafista suunnittelua ja muotoilua. Esillä on maalauksia, veistoksia, videoteoksia, muotoilua, kalligrafiaa ja graafista suunnittelua.
Suomalaisista tekijöistä näyttelyssä ovat mukana Lauri Astala, Harri Kettunen, Sami Kortemäki, Ritva Leinonen, Marja-Liisa Mäki-Penttilä, Jaana Parkkila, Silja Rantanen, Kai Rentola, Jürgen Sanides, Pekka Syrjälä, Julia Sysmäläinen ja Marjaana Virta.
Näyttelyn taiteilijat:
Jurga Adomonytė-Radžiuvienė (Liettua) | Indrė Aleliunaitė (Liettua) | Philippe Apeloig (Ranska) | Lauri Astala (Suomi) | Ken Barber (Yhdysvallat) | Cynthia Batty (Yhdysvallat) | Vladimir Chaika (Venäjä) | Eglė Ganda Bogdanienė (Liettua) | Albertas Gurskas (Liettua) | Kazuo Ishii (Japani/Israel) | Loit Jöekalda (Viro) | Emily Joy Wright (Australia) | Katrin Kaev (Viro) | Rimvydas Kepežinskas (Liettua) | Harri Kettunen (Suomi) | Aldona Keturakiené (Liettua) | Audrius Klimas (Liettua) | Sami Kortemäki (Suomi) | Jean Larche (Ranska) | Ritva Leinonen (Suomi) | Kamilė Lisauskaitė (Liettua) | Aušra Lisauskienė (Liettua) | Marija Marcelionytė (Liettua) | Marja-Liisa Mäki-Penttilä (Suomi) | Brody Neuenschwander (Yhdysvallat/Belgia) | Group of Node Box: Lucas Nijs (Belgia), Frederik De Bleser (Belgia), Tom de Smed (Belgia), Ludvine Lechat (Belgia), Lievn Menschaert (Belgia) | Silja Rantanen (Suomi) | Jaana Parkkila (Suomi) | Leo Ray (Israel) | Kai Rentola (Suomi) | Stefan Sagmeister (Yhdysvallat) | Jürgen Sanides (Suomi/Saksa) | Julia Sysmäläinen (Suomi) | Pekka Syrjälä (Suomi) | Kärt Summatavet (Viro) | Eglė Vengalytė (Liettua) | Marjaana Virta (Suomi)
Kausi:
18.6.2010–5.9.2010
Lahden kaupunginmuseo, Taidemuseo/Julistemuseo
Sijaintiosoite: Vesijärvenkatu 11 A, 15140 Lahti
Puh. museo (03) 814 4547
Puh. toimisto (03) 814 4501
Fax (03) 814 4545
Aukioloajat
Ma: 10:00-17:00
Ti: 10:00-17:00
Ke: 10:00-17:00
To: 10:00-17:00
Pe: 10:00-17:00
La: 11:00-17:00
Su: 11:00-17:00
Pääsymaksut
5/3/2 €
Museokauppa
Taidenäyttelyt (143 kpl)
Kulttuurihistorialliset, luonnontieteelliset ja erikoismuseoiden näyttelyt (209 kpl)
Tapahtumat (105 kpl)