Näyttelykalenteri

Muovia ja maria - 60-luvun suomalaista muotoilua

Munakuppi 452, 1963 ja Sarvis sanko 469, Olavi Arjas 1962, värit Maj Kuhlefelt, Sarvis Oy.

Muotoilu ja sisustaminen 60-luvun inspiroimana ovat yhä tätä päivää. Mikä teki muodon ja mitkä siihen vaikuttivat - Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmasta koottu näyttely valaisee aatteen, vaatteet ja värit, jotka tekivät 60-luvun.

Kuopion museon Tornin uusi näyttely muovia ja maria kertoo 60-luvun suomalaisen muotoilun ilmeestä. 60-luku on voimakas mielikuva, osa sen on elänyt ja osa elää yhä värikkään retroilun kautta.

60-luvulla suomalaiset muuttivat maalta kaupunkeihin. Maailma tuli television kautta olohuoneisiin ja nuoriso koki ja koettiin aivan uudella tavalla. Muotoilun ammattilaiset suunnittelivat useista eri materiaaleista ja tekivät töitä sekä käsityöläisinä että teollisuuden palveluksessa. Vuosikymmenen esinemaailma on vielä runsaana ympärillämme.

Koko vuosikymmen oli painokankaiden kultakautta. Niistä tuli merkittävä osa arkea. Ihmiset muuttivat maalta kaupunkeihin, ja yksitoikkoisista lähiöasunnoista haluttiin tehdä omannäköisiä moderneilla väreillä ja sisustuskankailla. Ikkunoihin ripustettiin värikäs, suurikuvioinen puuvillakangas ja pukeuduttiin suomalaisiin valmisvaatteisiin. Raikkaat värit, keltainen, punainen, sininen, vihreä, oranssi, lila ja kulta tulivat uusina väreinä 1950-luvun asiallisen funktionalismin jälkeen. Muoviesineissäkin päästiin eroon haileista väreistä 1960-luvulla. Oranssi, tummansininen, kirkkaanpunainen ja keltainen olivat suosittuja muoviesineissä. Muovi taipui moneksi ja tehtaiden omat tai freelance -suunnittelijat toteuttivat muotojen ja värien kirjon. Hinnatkaan eivät olleet esteenä käytölle. Kun muotti oli valmis, voitiin esinettä valmistaa helposti eri väreissä. Astioiden lisäksi myös valaisimia, huonekaluja ja leluja valmistettiin muovista.

Mitä 1960-luvun suomalaisesta muotoilusta on talletettu Kuopion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmaan? Tornin näyttelyssä pääosassa ovat muoviesineet ja suomalainen painokangas. Kehyksenä on myös esimerkkejä muusta suomalaisesta teollisesta muotoilusta.

Kausi:
24.2.2010–30.1.2011

Kuopion kulttuurihistoriallinen museo
Sijaintiosoite: Kauppakatu 23, 70100 Kuopio

Puh. museo (017) 182 603
Puh. toimisto (017) 182 602
Fax (017) 182 621, (017) 182 600

www.kulttuurihistoriallinenmuseo.kuopio.fi

Aukioloajat
Ma: -
Ti: 10:00-17:00
Ke: 10:00-19:00
To: 10:00-17:00
Pe: 10:00-17:00
La: 11:00-17:00
Su: 11:00-17:00

Pääsymaksut
6/4/2/0 €

PALVELUT

Museokauppa

Paikoitus

Siirry sivun alkuun