Museohaku
Näyttelykalenteri
 
Näyttelykalenteri

JATKOSOTA TK-PIIRTÄJIEN SILMIN

Alexander Lindeberg 1942: Aseveli-hevonen.

Näyttely kertoo 70 vuotta sitten käydyn jatkosodan tapahtumista tiedotuskomppanioihin kuuluneiden taiteilijoiden tekemien piirustusten avulla.

Kesällä 1941 alkoi jatkosota, joka päättyi syyskuussa 1944. Tällöin solmittua välirauhansopimusta seurasi vielä Lapin sota, joka kesti kevääseen 1945.

Suomalaiset lähtivät sotaan paitsi tavanomaisin asein, myös kynin, kameroin ja siveltimin varustettuina. Propagandasta ja taiteesta sen osana oli myös Suomessa kehittymässä uusi "aselaji". Oikeanlaisella tiedottamisella pidettiin taistelutahtoa yllä rintamalla, mutta ennen kaikkea valettiin uskoa oman asian oikeutukseen kotialueella. Tätä varten perustettiin tiedotuskomppanioita.

Sotamuseon JATKOSOTA TK-PIIRTÄJIEN SILMIN -näyttely esittelee jatkosotaa tiedotuskomppanioihin kuuluneiden rintamataiteilijoiden tekemien piirustusten avulla. Keitä olivat TK-piirtäjät, joiden joukossa oli myöhemmin koko kansalle tutuiksi ja rakkaiksi tulleita taiteilijoita? Mitkä olivat piirtäjille määrätyt tehtävät ja miten he näissä onnistuivat? Vähintäänkin luonnokset syntyivät taisteluiden tuoksinassa, mutta miten piirustukset ilmentävät todellisia sotatapahtumia ja sodan kulkua? Mitä ne kertovat sodan arjesta taisteluineen ja lepohetkineen? Miten taiteilijat ovat tavoittaneet suomalaisen sotilaan, "jermun", persoonallisuuden tai neuvostosotilaan piirteet? Muun muassa näihin kysymyksiin näyttely pyrkii antamaan vastauksia - tai ainakin ajattelemisen aihetta.

Sotamuseon kokoelmiin kuuluu toista tuhatta TK-piirrosta. Näyttelyssä esillä oleva valikoima on murto-osa tästä ainutlaatuisesta kokoelmasta, jollaista ei ole missään muussa suomalaisessa museossa. Tervetuloa tutustumaan rintamataiteeseen ja TK-piirtäjien maailmaan.

Sotamuseo, Liisankatu 1, 00170 Helsinki (Talvisotanäyttelyn yhteydessä)
Avoinna ti-to klo 11-17, pe-su klo 11-16, maanantaisin suljettu

Kausi:
17.6.2011–30.12.2012 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Sotamuseo
Sijaintiosoite: Liisankatu 1, 00170 Helsinki

Puh. museo 0299 530 259 (Liisankatu 1)
Puh. toimisto 0299 530 241
Fax 0299 530 262

www.sotamuseo.fi

Aukioloajat
Ma -
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-16:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-16:00

poikkeukset aukioloajoissa ks. www.sotamuseo.fi

Pääsymaksut
5/3/0/12 €

PALVELUT

Myyntipiste

Siirry sivun alkuun