Museohaku
Näyttelykalenteri
 
Näyttelykalenteri

Taiteen tien kulkija

Eero Nelimarkka Talo Ranskassa 1920 öljy pahville 47 x 62 cm Nelimarkka-Rahasto säätiö

Museon perusnäyttely Taiteen tien kulkija kertoo Eero Nelimarkan elämästä ja taiteesta. Näyttely esittää lakeuden tulkkina tunnetun Nelimarkan tuotantoa vuosilta 1910-1976.

"…pikkuhiljaa itseluottamukseni voimistui ja tunsin olevani sovelias taiteen tien kulkijaksi."

Näyttely Taiteen tien kulkija avaa Nelimarkan taiteilijamatkoja ja taiteen opiskelumatkoja ulkomailla: etenkin Pariisi oli taiteilijalle rakas ja sinne hän matkusti yhä uudestaan ja uudestaan. Nelimarkka matkusteli laajalti Euroopassa ja myös sen ulkopuolella maalaten koko ajan. Näyttelyn nimi - teema - viittaa sekä ulkomailla vietettyihin taiteilijamatkoihin, että Nelimarkan oman taiteellisen ilmaisun löytymiseen taiteen tiellä.

Esillä on arvostettujen lakeusmaisemien lisäksi runsaasti muitakin aiheita: muotokuvia, mallimaalauksia, ryhmäkuvia, kaupunkinäkymiä, asetelmia, ulkomaan teoksia, uskonnollisia aiheita, tupakuvia, kansankuvauksia, historiamaalauksia ym.. Näyttely painottuu Nelimarkan teoksiin taiteiljamatkoilta.

Kausi:
1.1.2011–1.12.2012 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Nelimarkka-museo, Etelä-Pohjanmaan aluetaidemuseo ja Nelimarkka-residenssi
Sijaintiosoite: Pekkolantie 123, 62900 Alajärvi

Puh. museo (06) 557 2129
Fax (06) 557 3889

www.nelimarkka-museo.fi

Aukioloajat
Ma -
Ti 11:00-17:00
Ke 11:00-17:00
To 11:00-17:00
Pe 11:00-17:00
La 12:00-16:00
Su 12:00-17:00

Pääsymaksut
6/4/0 €

PALVELUT

Kahvila

Museokauppa

Myyntipiste

Paikoitus

Siirry sivun alkuun