Hei tonttu-ukot - joulunäyttely Porvaristalossa / Hej tomtegubbar - julutställning i Borgargården

Tontut, nuo hämärän olennot ilmestyvät joulun alla, vai ovatko ne keskellämme aina?

Tomtarna, skymningens varelser, uppenbarar sig i juletider, eller är de ständigt bland oss?

Paljon on tonttuja maailmassa,
Osa häärii lieden äärellä.
Toiset hoitavat lampaat, lehmät ja porsaat
Ja sukivat hevosille kiiltävän karvan.

Metsässä vilisee pieniä tonttuja
Auttaen kaikkia, jotka eksyvät.
Pienetkin lapset löytävät kotiinsa, kun edellä
kulkee tonttu lempeä hymy naamalla.

Monenlaiset on tontuilla vaatteet,
siniset, keltaiset, roosat ja lilat - joskus jopa rumat
Mutta myssy, sen pitää punainen olla,
muuten on tonttu hunningolla.


A. Beyrath, Om tomtar, 1921 (suomennos ruotsista museon)

Edellä oleva vuosisadan alun suomalaisen runon otteet kuvaavat varsin hyvin kansanuskon tonttujen olemusta. Useimmilla rakennuksilla oli omat tonttunsa, mutta niitä oli myös luonnossa eri paikoissa. Tonttujen asu oli harmaan sini-vihreä, paitsi että lakki oli yleensä punainen. Tontut saattoivat autella ihmisiä eri toimissa ja taloudellisen onnen saavuttamisessa. Mutta erityistä huolta piti pitää siitä, että tontut huomioitiin ja niitä kohdeltiin hyvin, erityisesti jouluna, jolloin niille oli tarjottava ainakin puuroa. Suututettuna tonttu oli pelottava ja saattoi saattaa talon perikatoon. Muuten tonttu oli varsin herttainen ja sympaattinen, joskin ilkikurinen ja arvaamaton. Sittemmin 1870-80-luvuilta lähtien Viktor Rydbergin runon "Tonttu" ja Jenny Nyströmin piirrosten myötä tontut alettiin liittää vahvemmin jouluun.

Pakkasyö on, ja leiskuen
Pohja loimuja viskoo.
Kansa kartanon hiljaisen
Yösydänuntaan kiskoo.
Ääneti kuu käy kulkuaan,
Puissa lunta on valkeanaan,
Kattojen päällä on lunta.
Tonttu ei vaan saa unta.

Viktor Rydberg, Tonttu, 1881, suom. Valter Juva.


Det finns så många tomtar i världen.
En del sköter husliga härden.
Andra se efter får och kor och svin,
Och rykta hästen så glänsande fin.

I skogen det vimlar av tomtar små,
Där hjälpa de alla, som vilse gå.
Då hitta de små barnen till hemmet sitt.
Förut går tomten, och ler så blitt.

Kläder har de, blå och gula,
Rosa, lila, också fula.
Men mössan den skall vara röd,
Annars blir det kanske ens död.

A. Beyrath, Om tomtar, 1921

Utdraget ur den finländska dikten från början av 1900-talet beskriver på ett bra sätt tomtens väsen i folktron. De flesta byggnader hade sina egna tomtar, men dessa fanns också på olika platser i naturen. Tomtarnas dräkt gick i gråblågrönt, förutom att luvan i allmänhet var röd. Tomtarna kunde hjälpa människor i olika sysslor och i att uppnå ekonomisk lycka. Men det betydde att man var tvungen att ta tomtarna i beaktande och behandla dem väl, speciellt under julhelgen. Då måste man servera dem åtminstone gröt. En uppretad tomte var skräckinjagande och kunde försätta ett hus på ruinens brant. För övrigt var tomten hjärtlig och sympatisk, fastän ibland pillemarisk och oberäknelig. Tack vare Viktor Rydbergs dikt "Tomten" och Jenny Nyströms teckningar förknippades tomten från 1870-80-talen allt starkare med julen.

Midvinternattens köld är hård,
Stjärnorna gnistra och glimma
Alla sova i enslig gård
Djupt under midnattstimma.
Månen vandrar sin tysta ban,
Snön lyser vit på fur och gran,
Snön lyser vit på marken.
Endast tomten är vaken.

Viktor Rydberg, Tomten, 1881.

Kausi:
1.12.2012–6.1.2013 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT