Museohaku
Näyttelykalenteri
 
Näyttelykalenteri

Sormenjälkiä. Kuvataiteilija Anu Tuominen

Anu Tuominen

Kun esine on käsin tehty, siinä näkyy kädenjälki. Kuluneeseen esineeseen on jäänyt jälki kädestä, ajasta ja työstä. Käsin tehty esine on täynnä sormien jälkiä.

Kuvataiteilija Anu Tuominen (s.1961) on valmistunut Kuvataideakatemiasta Helsingistä 1995. Hänellä on myös loppututkinto Taideteollisesta korkeakoulusta 1992. Kesästä joulukuun alkuun saakka Anu Tuomisen työt haastavat katsojan jo museon aulasta alkaen värien, sanojen ja kuvan kieliopin maailmaan.
Marja Sakari kuvailee Ars Fennica -palkitun Tuomisen työskentelyä seuraavasti: "Tuomisen esineellisten teosten lähtökohdat ovat visuaalisissa ideoissa ja ajattelussa. Hänen taiteessaan esineet, sanat ja kuvat liittyvät samaan ideoitten rikkaaseen palapeliin. Hänen käsittelyssään kirpputoreilta hankitut arkiset käyttöesineet, metalliset keittiövälineet, rikkinäiset astiat tai tavalliset napit muuttuvat ihmeenomaisesti joksikin muuksi menettämättä kuitenkaan alkuperäistä olemustaan. Pienillä lisäyksillä, värikkäillä lankakerillä ja taitavalla virkkauksella tai yksinkertaisesti lajittelemalla ja yhdistelemällä niistä kasvaa orgaanisesti taiteilijan ideoiden visuaalisia toteutuksia. Hienovarainen lisäys saa aikaan sanoin selittämättömän metamorfoosin. Teokset palauttavat läsnäolevaksi mustikkamaidon värin, käsityön äänet, koululuokan liidunhajun, sen miltä maistuu, miltä kosketus tuntuu."

Kausi:
31.5.2012–2.12.2012 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Suomen käsityön museo
Sijaintiosoite: Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä

Puh. museo (014) 266 4370
Puh. toimisto (014) 266 4380

www.craftmuseum.fi

Aukioloajat
Ma -
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-18:00
La 11:00-18:00
Su 11:00-18:00

Pääsymaksut
6/3/0 €

PALVELUT

Auditorio

Museokauppa

Siirry sivun alkuun