
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo juhlii satavuotiasta taivaltaan mittavalla juhlanäyttelyllä. Museo avasi sata vuotta sitten ovensa erilaisessa maailmassa, mutta museon toiminta-ajatus on näiden vuosien aikana muuttunut hätkähdyttävän vähän. Juhlanäyttely tekee katsauksen museon perustamisen alkuvaiheisiin ja muistuttaa siitä, että työ jatkuu yhä. Osana juhlanäyttelyä ovat tämän päivän koululaisten valitsemat esineet ja niiden tarinat.
Museolla paketoidaan nykyisin aikaa ihan konkreettisesti, kun esineistä pidetään hyvää huolta. Varsinaisesti kokoelmien aarteiden avulla paketoidaan kuitenkin laajempaa ajankuvaa tulevaisuudelle ja meille kaikille. Museo välittää tietoa siitä ajasta, jossa esineet ovat eläneet. Museo välittää esineiden tarinaa. Mitä itse esine voi kertoa ja mitä voimme päätellä ihmisistä, jotka ovat niitä valmistaneet, käyttäneet ja lopulta lahjoittaneet tai keränneet talteen museoon.
Juhlanäyttely on myös kunnianosoitus niille, jotka loivat museon. Tärkein heistä oli Luonnonhistorian lehtori ja kaupunginvaltuutettu Albert Theodor Böök, joka innosti omalla toiminnallaan myös muita. Hän toimi ensimmäisenä museonhoitajana vuoteen 1925 saakka. Hänen mukanaan oli joukko tunnettuja ja hieman tuntemattomampia kaupunkilaisia ja maaseudun ihmisiä.
Esillä on runsain mitoin vanhinta osaa kokoelmista sekä katsaus ensimmäiseen näyttelyyn ja sadan vuoden takaiseen Hämeenlinnaan. Voimme vain kuvitella miksi jokin esine on päätynyt kokoelmaan. Ainakin se on ollut jollekin tarpeeksi hieno pala menneisyyttä säilöttäväksi. Esineen lumo vie mukanaan ja saa kuvittelemaan elämää niiden ympärille.
Museo voi merkitä erilaisia asioita. Osana juhlanäyttelyä ovat Myllymäen koulun 6A-luokan oppilaiden valitsemat esineet ja esineiden omin sanoin kerrotut tarinat. Koululaiset esittävät oman näkemyksensä siitä, mitä heidän elämänpiiristään voisi olla esillä museossa.
Tervetuloa paketoituun aikaan! Historialliseen museoon on ilmainen sisäänpääsy 31.5.2013 asti.
Kausi:
10.5.2012–31.5.2013
Hämeenlinnan kaupungin historiallinen museo
Sijaintiosoite: Kustaa III:n katu 8, 13100 Hämeenlinna
Puh. museo 03 621 2979
Puh. toimisto 03 621 2528
Fax 03 621 2851
www.hameenlinna.fi/historiallinenmuseo
Aukioloajat
| Ma | - |
| Ti | 11:00-17:00 |
| Ke | 11:00-17:00 |
| To | 11:00-17:00 |
| Pe | 11:00-17:00 |
| La | 11:00-17:00 |
| Su | 11:00-17:00 |
Pääsymaksut
Ilmainen sisäänpääsy 31.5.2013 saakka.
Museokauppa
Myyntipiste
Paikoitus
Taidenäyttelyt (232 kpl)
Kulttuurihistorialliset, luonnontieteelliset ja erikoismuseoiden näyttelyt (218 kpl)
Tapahtumat (159 kpl)