Museohaku
Näyttelykalenteri
 
Näyttelykalenteri

Vuoden jazztaiteilija Hanna Oinonen

Kalottjazz & Blues Festival 2012
29.6.-23.9.2012
Aineen taidemuseo


Vuoden 2012 festivaalitaiteilija HANNA OINONEN

Hanna Oinonen (s. 1971 Torniossa, asuu ja työskentelee Tampereella) on opiskellut mm. Kankaanpään taidekoulussa, Lahden taideinstituutissa ja Varsovan kuvataideakatemiassa. Hän on osallistuntu yhteisnäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 2000 lähtien. Oinonen on Suomen taidegraafikkojen sekä Tampereen ja Helsingin Taiteilijaseurojen jäsen.

Oinonen on erikoistunut taidegrafiikkaan, mutta hän ei ole perinteisessä mielessä taidegraafikko, vaan hän venyttää taidegrafiikan rajoja - ja murtaa niitä. Hänen teoksensa ovat kuitenkin sarjallisia kuten taidegrafiikka. Oinonen tekee pääasiassa kolmiulotteisia teoksia, jotka sijoittuvat jonnekin grafiikan, veistosten ja tilateosten välimaastoon. Hän käyttää teoksissaan monenlaista materiaalia, usein hylättyä, sekä yhdistää esim. serigrafiatekniikkaa tekstiiliin ja ompeluun. Viime aikoina hän on käyttänyt tekniikkana myös kirjontaa, ja yhtenä elementtinä varjoa.

Hänen lähtökohtansa ovat hänen omaan henkilöhistoriaansa liittyvä materiaali, esim. omat lapsuuden piirustukset, teiniaikaiset korut, sekä muu häntä koskettava dokumenttimateriaali, mm. sanomalehtikirjoitukset, mutta myös paikat ja huoneistot, joissa hän on asunut tai viettänyt aikaa.
Juuri nämä erilaiset paikat ovat pääosissa Hanna Oinosen näyttelyssä Aineen taidemuseossa. Hän itse kirjoittaa: "Olen jäänyt kiinni näihin paikkoihin, maailmastani kadonneisiin; taloihin ja tiloihin joihin en enää palaa. Muistan tarkalleen miltä kuulosti avainnipun kolahdus puhelinpöydälle, mutten tiedä kuka tällä hetkellä hengittää Margiani-kadun numerossa 8. Minua koskettaa ja järkyttää purettujen rakennusten rakkaudella tehdyt rakennuspiirustukset, hävinneet alueet joista ei jäänyt montakaan valokuvaa arkistoihin, sekä vanhoista luokkakuvista katsovat kasvot. "

Hanna Oinonen oli yksi Protection -näyttelyn taiteilijoista vuonna 2007 Aineen taidemuseossa. Näyttelystä hankittiin Aineen taidemuseon kokoelmiin Oinosen teos Lelut II - Tarpeellista tavaraa. Teoksen lähtökohtana on lapsuuden keskenjäänyt eläinmaa-paperinukkeprojekti, jota Oinonen piirteli lastentarhaikäisenä. 25 vuotta myöhemmin tämä tärkeä projekti muistui Hanna Oinosen mieleen ja pitkien etsintöjen jälkeen piirustukset löytyivät hänen äitinsä kätköistä. Oinonen halusi saattaa projektin ikään kuin loppuun näin "aikuisena ja taiteilijana". Lelut II:n kuvissa on eläinmaan yhden ankkaperheen ja yhden pupuperheen tavaroita: soppakulhoja, teekuppeja, avaimia, hiusharjoja.

"Muistot ovat hauraita ja läpikuultavia kuin uni, katoavaisia kuin parnassius phoebus"
(Joel Haahtela: Perhoskerääjä, takakansiteksti, 2006, Otava.)

Lisätietoja:
Katriina Pietilä-Juntura
Museonjohtaja
040 554 9645

Kausi:
30.6.2012–23.9.2012 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Aineen taidemuseo
Sijaintiosoite: Torikatu 2, 95400 Tornio

Puh. museo +358 50 5946868
Puh. toimisto + 358 50 5971189

www.tornio.fi/aine

Aukioloajat
Ma -
Ti 11:00-18:00
Ke 11:00-18:00
To 11:00-18:00
Pe 11:00-15:00
La 11:00-15:00
Su 11:00-15:00

Pääsymaksut
4/0 €

PALVELUT

Auditorio

Kahvila

Myyntipiste

Paikoitus

Siirry sivun alkuun