Alvar Aalto -museo 23.3.2012

Ola Kolehmainen on kansainvälisesti merkittävä nykytaiteilija, joka tunnetaan suurista abstrakteista arkkitehtuurikuvistaan. Maaliskuussa Alvar Aalto -museossa avataan Kolehmaisen uusimpia teoksia esittelevä näyttely.
Taiteen katsominen on oivaltamista. Tähän viittaa myös näyttelyn nimi Enlightenment, joka merkitsee Kolehmaiselle teosten kerroksellisuutta - asioiden ja ilmiöiden välisiä yhtymäkohtia, innostumista ja inspiraatiota, eräänlaista kepeää ja vaivatonta liikettä aikakausien välillä.
Kolehmaisen valokuvat avaavat ajatuksellisia polkuja Aallon rakennuksiin, joista useimmilla meistä on myös henkilökohtaisia kokemuksia. Kuvaa katsomalla saatamme tavoittaa tuon alkuperäisen kokemuksen tunteen tai altistua jollekin aivan uudelle.
Kolehmaisen kuvissa risteytyvät useat katsomisen ja luomisen tasot, mutta myös Aallon rakennusten syntyhistoria on ollut vuoropuhelua uuden ja erilaisten vaikutteiden välillä. Aalto ammensi esikuvansa niin klassisesta italialaisesta arkkitehtuurista kuin uusimmasta aikalaisarkkitehtuurista.
Näyttelyssä esillä olevat teokset on kuvattu mm. Viipurin kirjastossa, Paimion parantolassa, Jyväskylän Työväentalossa sekä Alvar Aalto -museossa. Lisäksi näyttelyssä nähdään työ, joka ammentaa Aallon tuotannosta voimakkaasti vaikuttuneen Frank Gehryn arkkitehtuurista.
Aallon rakennukset ovat ikonisia. Niitä ei ole Kolehmaisen näkökulmasta mielekästä kuvata yksi yhteen, todellisina. Materiaalien oma luonne on luja. Esimerkiksi tiiltä Kolehmainen luonnehtii "vaikeasti murrettavaksi". Kuvaaminen on hidasta, yhden kuvan tekemiseen voi Kolehmaisen mukaan mennä vuosi.
Hän hakee teoksissaan mielessä syntyvää tila-aikakokemusta. Syvimmillään hän tavoittaa sen vähäeleisesti ja helpon näköisesti, pysäyttämällä pinnat, muodot, värit ja valon uudeksi tilavaikutelmaksi. Samalla hän ohjaa - ja syventää - kokemustamme olemassa olevasta.
Ola Kolehmainen
Enlightenment
15.3.-29.7.2012
Alvar Aalto -museo, Jyväskylä
lisätietoja ja kuvapyynnöt:
vs. museolehtori Mari Murtoniemi, p. 0400 254 708, mari.murtoniemi@alvaraalto.fi