Serlachius-museet Gösta

1.2.2020–7.3.2021

 Inträde med Museikortet
Utställning

How About the Future?

Valokuvataiteilija Nanna Hänninen käsittelee retrospektiivisessa näyttelyssään turvattomuutta, ulkopuolisuutta sekä ilmastonmuutosta.

Valokuvataiteilija Nanna Hännisen (s. 1973) kansainvälisen ura alkoi Berliinin taidemessuilla vuonna 2000. Nyt, kaksikymmentä vuotta myöhemmin Hänninen tuo Serlachius-museo Göstaan retrospektiivisen näyttelynsä How about the Future? Teoksissaan hän on keskittynyt yksilön kokemuksen kuvaamiseen yhteiskunnassa ja käsitellyt sellaisia teemoja kuin turvattomuus, ulkopuolisuus, kontrollin tarve ja sen mahdottomuus.

Uusimmissa teoksissaan Hänninen on keskittynyt päivänpolttavaan ongelmaan: ilmastonmuutokseen ja sen mukanaan tuomiin valintoihin, joita meidän tätä aikaa elävien täytyy puntaroida. Mustaa taustaa vasten kuvatut valokuvat ovat niin työhuoneen turvassa kuin Mojaven aavikollakin kuvattuja vakavia tutkielmia planeettamme tilanteesta.

Näyttelyn kuraattori on Laura Kuurne.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Serlachius-museet Gösta
Joenniementie 47, Mänttä-Vilppula

040 166 3480, (03) 488 6800

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

Museoiden yhteislippu 10/7 € oikeuttaa sisäänpääsyyn Gösta ja Gustaf-museoihin.

Betalningssätt

Kaikki maksutavat käyvät

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-18:00
On 11:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 11:00-18:00
Lö 11:00-18:00
Sö 11:00-18:00

Museet är öppet på vintersäsongen 1.9-31.5. ti-sö kl. 11-18. På sommaren 1.6-31.8 varje dag kl. 10-18, även på midsommarn.

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Moomin Museum
     
     

    Moomin Museum

    I Muminmuseet kliver du in i en helt ny värld tagen ur Tove Janssons muminböcker.

     
  • Serlachiusmuseet  Gustaf
     
     

    Serlachiusmuseet Gustaf

     
  • Spionerimuseet
     
     

    Spionerimuseet

    Maailman ensimmäinen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien...

     
  • Mobilia Bil- ovh Vägmuseum
     
     

    Mobilia Bil- ovh Vägmuseum

    Bilsportens och vägtrafikens historia i Finland.

     
  • Museum Milavida
     
     

    Museum Milavida

    Finlaysonin tehtaan patruunoiden historiaa, muotia ja muotoilua kauniissa 1800-luvun Näsilinnassa

     
  • Lenin-museum
     
     

    Lenin-museum

    Lenin-museo vie kiehtovalle matkalle Suomen ja Venäjän yhteiseen historiaan.

     
  • Hiekkas konstmuseum
     
     

    Hiekkas konstmuseum

    Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin toimiva yksityinen taidemuseo.

     
  • Sara Hildéns Konstmuseum
     
     

    Sara Hildéns Konstmuseum

     
  • Pirkanpohjan taidekeskus
     
     

    Pirkanpohjan taidekeskus

    Professori Eero Hiirosen pysyvän näyttelyn lisäksi taidekeskuksessa on esillä korkeatasoisia ja...

     
  • Amuri arbetarmuseikvarter
     
     

    Amuri arbetarmuseikvarter

    Tutustu 32 työväenasuntoon 1880-luvulta aina 1970-luvulle tunnelmallisessa museokorttelissa Tampereella.

     
  • Museicentret Vapriikki
     
     

    Museicentret Vapriikki

     
  • Tammerfors konstmuseum
     
     

    Tammerfors konstmuseum

     
  • Kimmo Pyykkö museet
     
     

    Kimmo Pyykkö museet

    Kimmo Pyykkö -taidemuseon vaihtuvat näyttelyt ja kuvanveistäjä Kimmo Pyykön taiteesta ja elämästä kertova...

     
 
 
 
 
 
.