Museohaku
Näyttelykalenteri
 

Museot.fi 19.5.2011

Vuoden Museoteko -tunnustus Suomen valokuvataiteen museolle

ICOM - Suomen komitea myönsi Vuoden museoteko -tunnustuksen 2011 Suomen valokuvataiteen museolle. ICOM - Suomen komitea on myöntänyt Vuoden museoteko -tunnustuksen vuodesta 1992 lähtien.

ICOM-komiten perustelut
Monipuolinen ja näkemyksellinen näyttelyohjelmisto ja uudet yleisötyön muodot erottavat Suomen valokuvataiteen museon edukseen. Suomen valokuvataiteen museo on myös vahvasti suuntautunut tutkimukseen niin julkaisu- kuin näyttelytoiminnassaan.

Nykyvalokuvataiteen edistäjänä museo on tuonut esiin sekä suomalaisessa valokuvataiteessa asemansa vakiinnuttaneita että sen nousevia tekijöitä. Valokuvataiteen museon yleisötyön uusia muotoja ovat museokentän työkaluiksi kehitetyt kännyköitä ja verkkomaailmaa hyödyntävät palvelukonseptit. Museon järjestämissä "Purku-klubeissa" keskustellaan mieltä kiihottavista ajankohtaisista visuaalisen kulttuurin kysymyksistä. Syksyllä 2011 museo julkaisee alan ensimmäisen kotimaisen opaskirjan suurten valokuva-arkistojen hallinnan perusteista antamaan pohjaa tulevaisuuden arkistojen ja uusien kokoelmahallintajärjestelmien suunnittelulle.

Suomen valokuvataiteen museo osoittaa toiminnallaan, että museon tehtävä on hyvinvointipalveluiden tuottamisen ohella hahmottaa kulttuuria ja yhteiskuntaa. Museo osallistuu valokuvahistorian uudelleenkirjoitukseen sekä nykytaiteen ja laajemminkin nykykulttuurin määrittelyyn.

Siirry sivun alkuun