Exhibition
 Admission with Museum Card
 

Aseosasto

The Hunting Museum of Finland, Riihimäki

  • 20.11.2015–

Katsaus kotimaiseen asevalmistukseen

 

Pääpaino näyttelyssä on kolmen maassamme toimineen suurehkon asetehtaan - Sako Oy:n, Tikkakoski Oy:n ja Valmet Oy:n Tourulan tehtaan (ent. Valtion Kivääritehdas) - metsästys- ja urheiluasetuotannossa 1920-luvulta 1980-luvulle. Koska kaikkien kolmen asetehtaan syntyhistoria liittyy vahvasti nuoren itsenäisen Suomen puolustuksen varmistaneeseen sotilasasetuotantoon, on näyttelyssä esillä myös näytteitä tehtaiden tästä tuotannosta. Kaikki näyttelyn aseet on valittu Metsästysmuseon omista kokoelmista.

Vaikka Suomessa toimikin 1900-luvulla kolme suurta asetehdasta, tehtiin metsästäjien tarpeisiin aseita myös lukuisissa pienissä asepajoissa ympäri maan. Aseet eivät välttämättä aina olleet niin tyylikkäitä, tärkeintä oli että niillä metso putosi ja hirvi kaatui ja saatiin lihaa pöytään. Yksi näyttelysalin vitriineistä on omistettu Pellonpään, Viitasen, Honkarannan, Lappalaisen ja monen muun asepajan asemallien esittelylle. Näyttelyssä on esillä myös aseiden valmistuksessa käytettyjä pikkupajojen työvälineitä, kuten esimerkiksi piippusorvi Pellonpään asepajasta Alavudelta sekä puusta valmistettu aseiden piippujen poraamiseen käytetty käsin pyöritettävä poraratas Loukeisen pajasta Tuusniemeltä.

Tunnettu patruuna-asiantuntija ja -keräilijä Erkki Kauppi on koonnut kokoelmistaan asesalin näyttelyyn patruunoiden kehitystä ja kotimaista patruunatuotantoa esittelevän kokonaisuuden.

Yksi näyttelysalin asevitriineistä on tarkoitettu sisällöltään vaihtuvaksi, jotta salissa voitaisiin esitellä teemoittain museon laajoja asekokoelmia - myös ulkomaisia aseita. Ensimmäisenä teemana vitriinissä on suomalais-venäläisen sotilaskiväärin, ns. ysiykkösen ja siitä kehitettyjen mallien monenlaiset metsästyskäyttöön muunnetut versiot, joita edelleenkin voi nähdä suomalaisissa hirvijahdeissa. Seuraavaksi teemaksi vaihtuvien aseiden vitriiniin on jo suunniteltu suomalaisten urheiluampujien aseita Metsästysmuseon kokoelmista.

Asesalin antia täydentää monipuolinen audiovisuaalinen materiaali, mm. vanhat tehdasfilmit sekä eri tyyppisten aseiden toimintaperiaatteita havainnollistavat animaatiot.

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

The Hunting Museum of Finland
Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki

(019) 722 294

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

The Hunting Museum of Finland, Tehtaankatu 23 A, 11910 Riihimäki


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees

Admission with Museum Card
Admission with Museum Card

8/5/4/0 €

Payment methods

Käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit. Smartum, ePassi, Edenred.

Opening hours

Mon Closed
Tue 10:00-16:00
Wed 10:00-16:00
Thu 10:00-16:00
Fri 10:00-16:00
Sat 10:00-16:00
Sun 10:00-16:00
 

OTHER MUSEUMS NEARBY