Hyvä paikka
Lahti Historical Museum, Lahti
- 6.6.2024–
Lahden Historiallisen museon päänäyttely Hyvä paikka avaa aikaikkunoita arjen historiaan jääkaudesta nykypäivään.
Lahden Historiallisen museon Hyvä paikka -näyttelyssä historiallinen kartanomiljöö on avaa digitaalisen ja elämyksellisen näyttelykokonaisuuden, joka tarjoaa samastumisen kokemuksia koko perheelle erityisasiantuntijoita unohtamatta.
Näyttelyn keskeisiä kantavia teemoja ovat yhteisö, yksilö, ympäristö ja arki. Näyttelyn on käsikirjoittanut Helsingin yliopiston teatterihistorian dosentti Mikko-Olavi Seppälä, ja sen sisältöjä on ollut koostamassa laajasti eri alojen tutkijoita. Tällä on varmistettu se, että näyttelyssä Päijät-Hämeen historiaa voidaan esittää aivan uudella tavalla ja tarkkuudella. Osana näyttelyä nähdään myös vaihtuvia osuuksia, kuten Muistamon osallistavien keskusteluiltojen pohjalta kerätyt piennäyttelyt Mainiemen sahayhteisö ja evakkoteemainen Perillä sekä tutkimuksen pohjalta koottu muinaispuvun replika Kirkk’ailanmäeltä.
Näyttelyn taustatutkimuksena on tilattu artikkeleita eri alojen tutkijoilta. Artikkelit avaavat näkökulmia Lahden ja Päijät-Hämeen elämään geologian, arkeologian, historiantutkimuksen ja sosiologian viitekehyksestä. Artikkelikokoelma on julkaistu vuonna 2022.
Museum exhibitions
Museum events
Museum contact details
Lahti Historical Museum
Kartanonkatu 1, 15110 Lahti
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Lahti Historical Museum, Kartanonkatu 1, 15110 Lahti
Lähtöpiste:
Admission fees
12/10/0€
Payment methods
Meillä käyvät tavallisten maksukorttien ja käteisen lisäksi Museokortti, Smartum pay, Smartum kulttuurisetelit, Epassi ja Edenred Mobiili.
Opening hours
Suljettu väliaikaisesti
Historical museum is closed and will open on June 6th 2024 at 9AM.