Event
 

Kansanmusiikkiyhtye Tallari40 konsertti museolla 9.9.2026

Juhlavuottaan viettävän kansanmusiikkiyhtyeen konsertti alkaa Sarka-museon päärakennuksen seminaaritila Riihessä klo 18

 

Kaustiselta maailmalle kasvanut Tallari juhlistaa pyöreitä vuonna 2026 — neljä vuosikymmentä perinnettä, kasvatusta, uudistumista ja suomalaisen juurimusiikin elävää liekkiä! Vuonna 1986 perustettu kansanmusiikkiyhtye kiertää ympäri maata ja esittelee perinteitä yleisöille konserttien ja työpajojen kautta.

Tallari on muuttunut ja kehittynyt aikojen saatossa, mutta rakkaus juurimusiikkiin on pysynyt. Orkesterin nykyiset jäsenet ovat Katri Haukilahti, Arto Järvelä, Esko Järvelä ja Sampo Korva. Tässä kokoonpanossa yhtye on toiminut vuodesta 2019 lähtien.

Uusi Tallari jatkaa edeltäjiensä perintöä kunnioittaen ja herättäen henkiin vanhan pelimannitanssitunnelman riemukkaalla ja rikkaalla näkemyksellään. Sarka-museolla kuullaan perusohjelmiston lisäksi työnlauluja, paikallisperinnettäkään unohtamatta!

Ennen konserttia kansanmusiikkiyhtye Tallarin jäsenille luovutetaan museon aulassa Kulttuurikuokka-tunnustus, joka on Saran vuosittain myöntämä palkinto historiaa, maaseudun elämää tai maataloutta ansiokkaasti positiivisesti esiin tuovalle henkilölle tai taholle.

Juhlakonsertti alkaa Sarka-museon päärakennuksen seminaaritila Riihessä 9.9. klo 18 ja kestää noin tunnin.
Kulttuurikuokan luovutus tapahtuu ennen konserttia.

Konsertin lipputuotot menevät lyhentämättömänä yhtyeelle itselleen!

Aikuisten konserttiliput 20 €
Opiskelijat ja eläkeläiset 15 €
Alle 18-vuotiaat pääsevät konserttiin veloituksetta.

Varataksesi lipun ole yhteydessä museoon. Liput lunastetaan konserttipäivänä varaajan nimellä käteismaksulla.

Tervetuloa museoon nauttimaan musiikista ja juhlimaan yhtyeen juhlavuotta!

Varaa paikkasi konserttiin:
Sähköpostiosoite:info@sarka.fi
Puhelinnumero:02 763 7700

Share this with your friends!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museum contact details

Finnish Museum of Agriculture Sarka
Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa

02 763 7700

Museum website

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Finnish Museum of Agriculture Sarka, Vanhankirkontie 383, 32200 Loimaa


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Admission fees


Admission with Museum Card

12/8/0 €

Payment methods

Käteinen, pankkikortit ja yleisimmät luottokortit sekä Smartum, Edenred, ePassi ja Tyky+.

Accessibility [the criteria]

Facilities

Tapahtuma-tyypit

 

OTHER MUSEUMS NEARBY