TAKAISIN

 
Museo
Sisäänpääsy museokortilla

Turun Biologinen museo

Museon 13 dioraamaa kertovat Suomen kasvillisuudesta ja eläimistöstä Turun saaristosta aina Lapin tuntureille asti.

Turun Biologinen museo on vuonna 1907 valmistunut luontomuseo. Museossa on esillä 13 luontomaisemaa eläimineen: nisäkkäitä on 30 ja lintulajeja 143. Museo sopii vierailu- ja opintokohteeksi kaikenikäisille luonnosta ja kulttuurihistoriasta kiinnostuneille.

Vuosittain järjestetään myös vaihtuvia pienoisnäyttelyjä ja erilaisia tapahtumia. Museo on suosittu koulujen käyttämä opetuskohde ja soveltuu hyvin myös pienemmille lapsille. Myös korkeakoulut käyttävät museota opetustarkoitukseen.

Turun biologinen museo on pyritty säilyttämään alkuperäisessä asussaan ja niinpä sen dioraama-näyttelyn yleisilme vastaa pitkälti alkuperäistä 1907 avattua kokonaisuutta.

Ajatuksen Biologisesta museosta saivat liikemies, Ruotsin varakonsuli Alfred Jacobsson sekä hänen puolisonsa Hélène Tukholman matkallaan, jonka aikana he tutustuivat paikalliseen biologiseen museoon. Alfred Jacobssonin johtama rakentamistoimikunta kutsui Tukholman näyttelyn suunnittelijan Gustaf Kolthoffin neuvottelemaan Turkuun pystytettävästä museorakennuksesta ja sen näyttelyistä. Kolthoff itse pyydysti ja täytti poikansa Kjell Kolthoffin kanssa näyttelyyn sijoitetut eläimet. Kjell Kolthoff myös maalasi öljyvärein dioraamojen kangastaustat.

Museorakennuksen suunnitteli arkkitehti Alexander Nyström. Hän piirsi kansallisromanttista tyyliä edustavan puurakennuksen, joka ulkoasultaan on sadan vuoden jälkeenkin yhä ennallaan.

HUOM. Valtioneuvoston tekemän päätöksen mukaisesti Apteekkimuseo ja Qwenselin talo aukeaa uudelleen yleisölle 1.6.2020 alkaen. Opastukset ja tapahtumat on peruttu heinäkuun loppuun asti. Museoon ei myöskään oteta vastaan ryhmiä oppaiden kanssa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

Turun Biologinen museo
Neitsytpolku 1, 20810 Turku

(02) 262 0340

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/2 €

Maksutavat

Yleisimmät pankki- ja luottokortit.
Huom. käteismaksua ei toistaiseksi oteta vastaan.

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 09:00-17:00
Ke 09:00-17:00
To 09:00-17:00
Pe 09:00-17:00
La 09:00-17:00
Su 09:00-17:00

Kesäkaudella 1.6.-31.8. avoinna myös maanantaisin.

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Opastus

Opastus tilauksesta, (02) 262 0340.