Sivustoa pivitetn. Tm on beta-versio. Anna palautetta.
 
Museo
Sisnpsy museokortilla
 

Vakoilumuseo

Satakunnankatu 18 (Finlaysonin alue,
Media 54),
33210 Tampere

Maailman ensimminen vakoilun erikoismuseo, jossa tutustut James Bondin ja muiden fiktiivisten agenttien oikean elmn esikuviin ja vlineisiin.

 

James Bond ja muut fiktiiviset agentit ovat syntyneet esikuvista. Vakoilumuseossa tapaat kymmenittin huippuagentteja ja tutustut heidn hmmstyttviin tarinoihinsa.

Vakoilulla on ollut valtava merkitys kaikilla keskeisill yhteiskunnan alueilla. Niin politiikassa, taloudessa, sodankynniss kuin yritysten ja aatteiden vlisess kilpailussa tai urheilussa, vakoilun parissa yksittinen henkil tai tekninen vline on kyennyt muuttamaan kehityskulkuja ja kokonaista maailmaa jopa enemmn kuin viralliset hallitukset.

Jotta mys suuri yleis saisi tutustua nihin legendaarisiin vakoiluvlineisiin sek hahmoihin menetelmineen, maailman ensimminen vakoilun erikoismuseo avattiin yleislle vuonna 1998. Se tapahtui maassa, joka on ollut geopoliittisen ja teknologisen asemansa vuoksi kansainvlisen vakoilun vilkasta toimintakentt.

Vakoilumuseo on vakiinnuttanut paikkansa osana Tampereen kattavaa museomaailmaa. Aiheeltaan Suomen ja koko Euroopan ainoa erikoismuseo tarjoaa ikimuistoisia ja ainutlaatuisia elmyksi niin lapsiperheille, tyky-ryhmille kuin polttareihin. Lapsille tarjolla on kokeiltavia vakoiluvlineit, polttarit taas rakentuvat piinallisen valheenpaljastustestin ymprille. Agenttitestiss testataan vakoilun vaatimia ominaisuuksia kahdeksassa tehtvss. Jokainen testin suorittanut saa tietysti diplomin ja suosituksen kykyjens mukaiseen tiedusteluorganisaatioon maailmalla.

Kerro tst mys ystvillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Vakoilumuseo
Satakunnankatu 18 (Finlaysonin alue, Media 54), 33210 Tampere

(03) 212 3007

Museon kotisivut

Psymaksut

Sisnpsy museokortilla
Sisnpsy museokortilla

9/6

Maksutavat

kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma 12:00-18:00
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 12:00-18:00
Su 12:00-18:00

1.6 . - 31.8. ma-la 10-18, su 12-18

Opastus

Opastettu kierros suomeksi arkena 50 euroa, viikonloppuisin 80 euroa.

 
.