Sivustoa pivitetn. Tm on beta-versio.
 
Museo
Sisnpsy museokortilla
 

Tiedekeskus Tietomaa

Nahkatehtaankatu 6,
90130 Oulu

Elmyksi koko perheelle! Suomen ensimmisen yleistietokeskuksen katon alta lytyy on yli 150 toiminnallista kohdetta ja 3D-jttielokuvateatteri.

 

Tietomaa on tarjonnut huikeita elmyksi kaikenikisille jo vuodesta 1988. Halusitpa sitten oppia tai pit hauskaa, kuluttaa aikaa kaiken kivan rell tai haastaa aivojasi ja kehoasi, on Oulun oma tiedekeskus juuri oikea paikka sinulle. Tiedekeskus Tietomaa on Oulussa ja koko Pohjois-Suomessa jo ksite. Vuosikausia se on jo ollut yksi tunnetuimmista Suomen nhtvyyksist Oulussa. Monet ikluokat ovat vierailleet siell joko kouluryhmien tai perheidens kanssa. Kvijit on jo reilusti yli miljoona, ja monet tulevat vuosi vuodelta uudestaan.

Tiedekeskus Tietomaan teemanyttelyiss on yli 150 toiminnallista kohdetta. Uusia nyttelyit avataan vuosittain ja poistuvien nyttelyiden vetonaulat siirretn perusnyttelyn osaksi. Nyttelyiden aiheet esittelevt tieteen ja tekniikan eri osa-alueita kiinnostavasti ja viihdyttvsti.

Tietomaassa ei pse pitkstymn. Meriaiheinen MOB-nyttely tarjoilee suolaisia prskeit ja vauhtia. Taikahiekasta voi rakentaa monenlaisia rantamaisemia, purjehduskilpailussa otetaan mittaa merikarhuista ja venesimulaattorissa saattaa tulla jopa merisairaaksi.

Onko perheessnne koskaan kinasteltu siit, kuka tekee asioita paremmin? Ne vittelyt voi nyt heitt nurkkaan ja tulla testaamaan X vai Y -nyttely. Siin leikkimielisill testeill voi selvitt, ovatko tutkimustulokset sukupuolten vlisist eroista juuri teidn kohdallanne totta.

Tietomaan jttielokuvateatterissa esitetn mahtavia 3D-elokuvia, jotka vievt katsojat milloin merten syvyyksiin tai viidakon ktkihin ja milloin avaruuden rettmyyteen tai dinosaurusten aikaan. Digitaaliset tiede-elokuvat ovat maailman parhaiden jttielokuvayhtiiden tuottamia ja niiden seurassa ihastuu ja hmmstyy. Tietomaan teatterissa on Suomen yksi suurimmista valkokankaista, joten henkesalpaavat kuvat levittytyvt katsojien silmien eteen koko 153 nelimetrin laajuudessaan, ja valkokankaan thdet tuntuvat tulevan suoraan syliin. Tutustu nyt nhtvill olevaan elokuvaan.

Vierailuun kannattaa varata riittvsti aikaa. Pivn onnistumisen takaa mys Tietomaan tiedekahvila sek Oulun parhaat matkamuistot tarjoava Tiedekauppa Sirius.


Tietomaa tunnetaan tornistaan

Yksi Oulun maamerkki on Tietomaan upea 45-metrinen torni, joka valmistui 1920-luvulla nahkatehtaan vesitorniksi. Tornin lasihissill voi matkustaa aina 35 metrin korkeuteen sistasanteelle, josta avautuu upea nkym yli Oulun kaupungin. Nkalatasanteella voi tutustua mys Oulun historiaan ja ihailla vanhoja kuvia menneilt vuosilta. Ainutlaatuisessa tornin miljss jrjestetn erilaisia tapahtumia, kuten syntympivjuhlia ja virkistystilaisuuksia, jotka jvt takuulla mieleen. Tornista kannattaa laskeutua alas portaikkoa pitkin ja tutustua matkalla alemmilla tasanteilla pohjoisiin revontuliin, thtitiedenyttelyyn ja Mikromaailmaan. Vierailu nkalatornissa sisltyy Tietomaan psylipun hintaan.

Kerro tst mys ystvillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Tiedekeskus Tietomaa
Nahkatehtaankatu 6, 90130 Oulu

+358 50 316 6489

Museon kotisivut

Psymaksut

Sisnpsy museokortilla
Sisnpsy museokortilla

17 /12

Maksutavat

Kteinen, yleisimmt pankki- ja luottokortit, Smartum, Epassi, Eazybreak, Kaikukortti

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti Suljettu
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

22.6.30.8. kesu klo 1017

 
.