VB-valokuvakeskus

16.6.2020–27.9.2020

 Sisäänpääsy museokortilla
Näyttely

Gertrude Bell & Meeri Koutaniemi: Kätketty vapaus

Kesällä 2020 maailmanmatkaajat ja valokuvaajat Meeri Koutaniemi ja Gertrude Bell kohtaavat ainutlaatuisella tavalla VB-valokuvakuvakeskuksen Hidden Freedom – Kätketty vapaus -näyttelyssä.

Brittiläinen Gertrude Bell (1868–1926) on jäänyt historiaan aikansa rohkeana tutkimusmatkailijana, arkeologina, kirjailijana ja vaikuttajana, joka viihtyi varhaisten korkeakulttuurien lähteillä Lähi-idässä 1900-luvun alussa. Bell ratsasti karuilla aavikoilla mutta tunnettiin myös hallitsijoiden hoveissa niin Turkin ja Syyrian kuin Irakin ja Egyptin nykyisillä alueilla sekä Aasiassa aina Indonesiaa myöten.

Värikkään ja traagisenkin elämän elänyt Bell oli ahkera dokumentaristi, joka taltioi tuhansiin valokuviin idän kulttuureja, ihmisiä ja luontoa matkoiltaan. Bellin laaja jäämistö on tallennettu Newcastlen yliopistoon. Bellin elämä nousi uudelleen julkisuuteen Nicole Kidmanin tähdittämän Queen of the Desert -elämäkertaelokuvan (2015) ja Letters from Baghdad -dokumenttielokuvan (2016) myötä.

Sata vuotta Gertrude Bellin jälkeen Suomen kansainvälisesti tunnetuin kuvajournalisti Meeri Koutaniemi (s. 1987) jatkaa dokumentaarista työtä maailman eri kolkissa, joissa naiskuvaajan yksintyöskentely on yhä harvinaista. Koutaniemi on kuvannut ihmisten arjen kamppailua ja naisten elämää konfliktien keskellä yli viidessäkymmenessä maassa.

Kesällä 2020 maailmanmatkaajat ja valokuvaajat Meeri Koutaniemi ja Gertrude Bell kohtaavat ainutlaatuisella tavalla VB-valokuvakuvakeskuksen Hidden Freedom – Kätketty vapaus -näyttelyssä. Koutaniemi kuratoi kokonaisuuden Bellin arkistosta ja omista teoksistaan.

Bellin ja Koutaniemen kuvat vievät katsojat Irakiin, Intiaan, Indonesiaan, Jordaniaan, Libanoniin, Egyptiin, Palestiinaan ja Myanmariin eri aikakausina. Osaksi näyttelyä tulee kirjeitä lähimmäisille ja päiväkirjatekstejä, jotka tuovat intiimisti esiin kuvaajien näkemykset ja kokemukset maailmalta. Hidden Freedom – Kätketty vapaus -näyttely saa ensiesityksensä VB-valokuvakeskuksessa Kuopiossa.

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museon yhteystiedot

VB-valokuvakeskus
Kuninkaankatu 14-16, 70100, Kuopio

(0)44 744 6424

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

8/6/0 €

Maksutavat

pankki- ja luottokortit, käteinen

  • facebook
  • instagram

Aukioloajat

Ma 12:00-18:00
Ti 12:00-18:00
Ke 12:00-18:00
To 12:00-18:00
Pe 12:00-18:00
La 10:00-16:00
Su 10:00-16:00

Poikkeusolosuhteiden vuoksi suosittelemme varmistamaan museon avautumispäivämäärän ja aukioloajat museon omilta kotisivuilta ennen museovierailua.

Näyttelyn tekstit kielillä

Kohdetta lähellä olevat museot

  • Ikolan ulkomuseo
     
     

    Ikolan ulkomuseo

    Ulkomuseo esittelee paikkakunnan maataloutta, meijeritoimintaa sekä 1900-luvun alun asumista itäsuomalaisessa...

     
  • Taidemuseo Eemil
     
     

    Taidemuseo Eemil

     
  • Kuopion museo
     
     

    Kuopion museo

    Suljettu peruskorjauksen vuoksi. Museo avataan uudestaan noin vuonna 2021.

     
  • Suomen käsityön museo
     
     

    Suomen käsityön museo

    Suomalaisen käsityön historiaa 200 vuoden ajalta.

     
  • Riuttalan talonpoikaismuseo
     
     

    Riuttalan talonpoikaismuseo

    20 eri talonpoikaistilan rakennusta alkuperäisine esineistöineen esittelevät 1800-1900-luvun vaihteen...

     
  • Kuopion taidemuseo
     
     

    Kuopion taidemuseo

     
  • Jyväskylän taidemuseo
     
     

    Jyväskylän taidemuseo

     
  • Outokummun kaivosmuseo
     
     

    Outokummun kaivosmuseo

    Suomalainen kaivostoiminta 1900-luvun alusta tähän päivään sekä maanalainen kivinäyttely, jonka vanhin kivi...

     
  • Kuopion korttelimuseo
     
     

    Kuopion korttelimuseo

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • Äänekosken taidemuseo
     
     

    Äänekosken taidemuseo

    Tutustu kulttuuripersoona, opettaja Toivo Parantaisen taidekokoelmaan sekä keskisuomalaisen maiseman...

     
  • Rautalammin museo
     
     

    Rautalammin museo

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • Pienmäen talomuseo
     
     

    Pienmäen talomuseo

    Ainutlaatuinen 20 hirsirakennuksen ympäröimä pihapiiriin 1800-luvulta. Piipahda tuvassa ja riihessä tai...

     
  • RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo
     
     

    RIISA - Suomen ortodoksinen kirkkomuseo

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
 
 
 
 
 
 
.