Sivustoa päivitetään. Tämä on beta-versio.
 
Näyttely
 Sisäänpääsy museokortilla
 

Lakkautettu kylä

Rauman taidemuseo

  • 25.1.2020–9.8.2020

Rauman taidemuseon kävijät pääsevät tutustumaan Venäjän Karjalassa sijaitsevan Suistamon pitäjän historiaan ja nykypäivään Hanna Koikkalaisen (s. 1980, Imatra) valokuvien ja Anne-Mari Kivimäen (s. 1976) musiikin myötä.

 

Hanna Koikkalainen, valokuvat
Anne-Mari Kivimäki, musiikki

Lakkautettu kylä on soiva valokuvanäyttely, jossa käsitellään lähtemisen ja paikan jättämisen tematiikkaa valokuvan, tekstien, esineteosten ja musiikin keinoin. Näyttelyssä yhdistyvät vanhat ja uudet kuvat Suistamolta, evakkojen muistot, arkisto-otteet ja Suistamolta kerätyt luonnon elementit. Kotijärven vedet muuttuvat pyhiksi, ja Karjalan koivikot juurtuvat uuteen multaan.

Näyttelyn alkulähteenä on suistamolaisen haitarinsoittajan ja tarinankertojan Ilja Kotikallion arkistoäänitteet. Kotikallion viitoittamana työryhmä on tehnyt tutkimusmatkoja rajan takaiselle Suistamolle, penkonut arkistoja ja tavannut entisiä suistamolaisia. Monitaiteellisen Suistamo-perinnelaboratorion yhteistyön tuloksena syntyi polveileva visuaalismusiikillinen kokonaisuus, joka runollisesti pohtii evakkoutta, sota-aikaa, kodin jättämistä ja nykytodellisuutta pienessä venäläisessä kylässä.

Osaksi Rauman taidemuseon näyttelyä rakentuu Hanna Koikkalaisen uusi teos raumalaisesta evakkohistoriasta. Mukaan tulee materiaalia muun muassa Koiviston ja Räisälän kylistä. Siirtolaisuus ja kotipaikan jättäminen on ja tulee aina olemaan ajankohtainen asia. Ehkäpä pystymme katsomaan nykyajan siirtolaisia toisin, kun muistamme oman historiamme?

Kerro tästä myös ystävillesi!

Tulostusversio sivusta

Museon yhteystiedot

Rauman taidemuseo
Kuninkaankatu 37, 26100 Rauma

(02) 822 4346

Museon kotisivut

Pääsymaksut

Sisäänpääsy museokortilla
Sisäänpääsy museokortilla

6/3/0 €

Maksutavat

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Aukioloajat

Ma Suljettu
Ti 10:00-17:00
Ke 10:00-17:00
To 10:00-17:00
Pe 10:00-17:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Museo on kiinni näyttelyiden vaihtumisen ajan: 6.1.–24.1.2020, 11.5.–29.5.2020, 10.8.–28.8.2020

Näyttelyn tekstit kielillä

 

.