Varkaus museums

21.8.2015–31.12.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Teollisuuden tekijät - KYMMENEN TARINAA TEHTAILTA

Teollisuuden tekijät - Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttely on toistaiseksi suljettu 19.4.2020 saakka.

Näyttely esittelee Varkauden teollisuuden historiaa työn-tekijöiden näkökulmasta aina 1800-luvulta nykypäivään saakka. ovat työnjohtaja Erkki, pääkasööri Arvid, konstruktööri Valpas, asentaja August, valaja Kalle, vanerityöntekijä Meeri, maalari Kusti, silinterimies Kauko, laborantti Tapio ja sahuri Jukka. Kerrontaa tukevat upeat valokuvat Varkauden museoiden valokuva-arkistosta sekä Tehtaan museon kokoelmista peräisin oleva alkuperäisesineistö.

Varkauden teollinen historia alkoi vuonna 1815, huhtikuun 20. päivä, jolloin vapaaherra Gustaf Wrede sai senaatin luvan ruukin perustamiseksi. Alueen teollisuuden historia on pitkä ja monialainen. Varkaudessa on luotu menestyksellisesti mm. ruukki- ja konepajatoimintaa, laivanrakennus- ja puunjalostusteollisuutta sekä saha- ja paperiteollisuutta. Varkauden tehtaiden ympärille muodostunut yhteisö poikkesi ympäristöstä työn, sosiaalisten suhteiden, arvojärjestyksen ja tapojen suhteen.

Varkauden teollisuuden historiaa on aiemmin tuotu esille lähinnä teollisuuslaitosten näkökulmasta. Kymmenen tarinaa tehtailta -näyttely suuntaa katseet teollisuushistorian taustaan eli pienten yhteisöjen ja yksilön menneisyyteen. Näyttelyssä huomio kiinnittyy teollisuuden tekijöihin ja työväestön rooliin Varkauden teollisessa kehittymisessä.

Varkauden museoiden näyttelyihin on aina vapaa pääsy!

Berätta för dina vänner!

Print version

Museets kontaktuppgifter

Varkaus museums
Wredenkatu 5 A, 78250 Varkaus

040 769 1010

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

0 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät maksukortit, lähimaksu

  • facebook
  • twitter
  • instagram

Öppet

Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti valtion ja kuntien museot ovat suljettuina 13. huhtikuuta saakka. Yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden suositellaan toimivan samoin.

Näyttelyn tekstit kielillä

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Stor-Savolax museum
     
     

    Stor-Savolax museum

    Suur-Savon museo on Mikkelin kaupungin kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee ja tallentaa Mikkelin ja...

     
  • Högkvartersmuseet
     
     

    Högkvartersmuseet

    Mikkelin kaupungin museon kohteet ovat toistaiseksi suljettuna! Koronaviruksen etenemisen hidastamiseksi...

     
  • Rautalampi museum
     
     

    Rautalampi museum

    Rautalammin museo syntyi Korholan kartanossa, kun kauppaneuvoksetar Aina Peura (1872-1940) ryhtyi keräämään...

     
  • VB-valokuvakeskus
     
     

    VB-valokuvakeskus

    The first photography center in Finland is situated at an idyllic old wooden atelje house of the photographer...

     
  • Kuopio kvartersmuseum
     
     

    Kuopio kvartersmuseum

    Tutustu vanhanajan elämään ja Minna Canthin salonkiin yhdentoista vanhan puutalon miljöössä.

     
  • Olofsborg
     
     

    Olofsborg

    Olofsborg med tusentals berättelser och platsen för många strider är en av de mest kända sevärdheterna i...

     
  • Nyslotts Landskapsmuseum
     
     

    Nyslotts Landskapsmuseum

    Saimaan luonto- ja museokeskus on tunnelmallinen kohtaamispaikka ja näyttelykeskus Olavinlinnan naapurissa...

     
  • Kuopio museum
     
     

    Kuopio museum

    Museet är stängt och ska öppnas igen 2021.

     
  • Kuopio Konstmuseum
     
     

    Kuopio Konstmuseum

     
  • S:t Michels Konstmuseum
     
     

    S:t Michels Konstmuseum

    Mikkeli konstmuseum

     
  • RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum
     
     

    RIISA - Finlands ortodoxa kyrkomuseum

    RIISA - museo jolla on sielu.

     
  • Signalcentralen Måsen
     
     

    Signalcentralen Måsen

    Mikkelissä sijainneen päämajan viestikeskus toimi Naisvuoreenlouhitussa luolassa jatkosodan aikana 1941–1944.

     
  • Outokumpu Gruvmuseum
     
     

    Outokumpu Gruvmuseum

    Gruvhistoria i Finland från början av 1900-talet och underjordisk mineralutställning, vars äldsta stenblock...

     
 
 
 
 
 
.