Amedeo Modigliani

Amedeo Modigliani: Taidemaalari Léopold Survagen muotokuva, 1918. Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen

Italialaisen taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) retrospektiivinen näyttely nähdään Ateneumissa 28.10.2016-5.2.2017. Vain 35-vuotiaana kuuluisuutensa kynnyksellä kuollut taidemaalari ja kuvanveistäjä on nykyään yksi modernin taiteen kiinnostavimmista taiteilijoista.

Kokonaisuus on toistaiseksi laajin Pohjoismaissa esillä ollut Modigliani-näyttely. Yhteensä mukana on 83 maalausta, veistosta ja paperipohjaista työtä.

Näyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua Modiglianin monimuotoiseen työhön ja elämään Montparnassella, joka oli Pariisin taiteilijaelämän keskus 1900-luvun alkupuolella. Taiteilija tunnetaan erityisesti eleganteista naiskuvistaan, jotka ovat vaikuttaneet niin kuvataide- kuin muotimaailmaan. Modiglianin tyyli on tunnistettava: taiteilijan muotokuvissa toistuvat mantelinmuotoiset silmät sekä pitkät, kaarevat kaulat ja kädet. Näyttelyssä on esillä maalauksia, veistoksia ja grafiikkaa.

Yksi näyttelyn keskeisiä aiheita on taidekeräilijä Roger Dutilleul´n hankkimat Modiglianit. Dutilleul´n Modigliani-kokoelma on yksi maailman laajimmista, joka on keskitetty Lillen modernin taiteen museoon Ranskassa. Ateneumiin vuonna 1955 hankittu Taidemaalari Léopold Survagen muotokuva (1918) on maalattu Modiglianin parhaana luomiskautena, jolloin taiteilija asui ja työskenteli Nizzassa.

Karismaattisen Modiglianin elämäpiiriin kuului taidemaalareita, kuvanveistäjiä, kirjailijoita, runoilijoita ja säveltäjiä. Myös taiteilijan naisystävillä - runoilija Anna Ahmatovalla, taidekriitikko Beatrice Hastingsillä ja taideopiskelija Jeanne Hébuternellä - oli vaikutuksensa Modiglianin taiteeseen ja elämään. Näyttelyssä on mukana myös Modiglianin taiteilijaystävien, kuten Pablo Picasson ja Constantin Brâncusin, teoksia.

Modiglianin rajusta elämäntyylistä on kirjoitettu paljon. Taiteilijan runsaassa tuotannossa näkyy kuitenkin ulkoeurooppalaisen ja muinaisten aikakausien taiteen tuntemus. Kunnianhimoinen Modigliani halusi luoda veistoksillaan ja maalauksillaan uudenlaista kauneutta, joka yhdistäisi eri aikakausien ja mantereiden taiteen. Kuollessaan taiteilija oli lähes rahaton: elinaikanaan taiteilija piti vain yhden, kohun saatteleman yksityisnäyttelyn. Vuonna 2015 Modiglianin alastonmaalaus myytiin ennätykselliseen 170 miljoonan dollarin hintaan.

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan kirja, joka esittelee Modiglianin vaiheikasta elämää ja taidetta. Teos on ensimmäinen suomenkielinen julkaisu taiteilijasta vuosikymmeniin.

Näyttely oli esillä Lillessä ja Budapestissa ennen Helsinkiä. Näyttelyn ovat tuottaneet La Réunion des Musées Nationaux (RMN) / Grand Palais ja Lille Métropole Musée d´art moderne, d´art contemporain et d´art brut yhteistyössä Unkarin kansallisgallerian / Budapestin taidemuseon ja Ateneumin taidemuseon kanssa. Myös Helsingin kaupunki on mukana tukemassa Modiglianin näyttelyä.

Kausi:
28.10.2016–5.2.2017 NÄYTTELY/TAPAHTUMA PÄÄTTYNYT

Ateneumin taidemuseo
Sijaintiosoite: Kaivokatu 2, Helsinki

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo 0294 500 401
Puh. toimisto 0294 500 200
Fax (09) 1733 6226

www.ateneum.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 10:00-18:00
Ke 10:00-20:00
To 10:00-20:00
Pe 10:00-18:00
La 10:00-17:00
Su 10:00-17:00

Pääsymaksut
15/13/0 €

PALVELUT

Auditorio

Kahvila

Museokauppa

Ravintola

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?