Sixty Chicks and Wild Pics

Uusi vaihtuva näyttely avattiin 11.6.2016

Suomen luontokeskus Haltiassa avautuu kesäkuussa 60 pohjoismaisen naisen luontovalokuvanäyttely. Mukana on yksi teos 20 suomalaiselta, ruotsalaiselta ja norjalaiselta kuvaajalta. Näyttely todistaa, että upeita valokuvia syntyy yhtä lailla lähiluonnossa kuin kansallispuistojen kaltaisissa ikonisissa kohteissa ja yhtä lailla harrastajilta kuin ammattikuvaajilta.

60 Chicks and Wild Pics -näyttelyn ajatus syntyi Suomessa, luontovalokuvaajien BioFoto Finland -järjestössä. Järjestö toimii myös Norjassa ja Ruotsissa, ja sikäläiset naiset innostuivat oitis mahdollisuudesta järjestää ensimmäinen näin laaja pohjoismainen luontovalokuvanäyttely.

60 Chicks and Wild Pics -näyttely purkaa luontokuvauksen stereotypioita monella tasolla. Näyttelyn 60 naisesta suurin osa on harrastajaluontokuvaajia, mutta joukossa on myös ammattikuvaajia. Mukana on monella alalla työskenteleviä ihmisiä tutkijoista kampaajiin ja opettajista eräoppaisiin, ja osa on valokuvannut melkein koko ikänsä. Myös stereotypia parrakkaasta eränkävijä-luontokuvaajasta murtuu.

"Luontokuvaus on perinteisesti aika miesvaltainen ala, ja miehet ovat ehtineet kuvata ja verkostoitua paljon pidempään kuin naiset. Siksi on valtavan hienoa, että saimme rohkaistua tällaisen joukon taitavia naisia asettamaan luontokuvansa näytteille. Verkostoituminen ja usko omaan tekemiseen on erittäin tärkeää", sanoo idean äiti ja yksi näyttelyn suomalaiskuvaajista Heidi Holmlund BioFoto Finlandista.

Kausi:
11.6.2016–28.2.2017

Suomen luontokeskus Haltia
Sijaintiosoite: Nuuksiontie 84, 02820 Espoo

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. toimisto 040 163 6200

www.haltia.com

Aukioloajat

Ma -
Ti 09:30-17:00
Ke 09:30-17:00
To 09:30-17:00
Pe 09:30-17:00
La 09:30-17:00
Su 09:30-17:00

Katso tarkemmat aukioloajat www.haltia.com

Pääsymaksut
10/5/0 €

PALVELUT

Auditorio

Kahvila

Museokauppa

Myyntipiste

Paikoitus

Ravintola

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?