Kahden tulen välissä - Akseli Gallen-Kallelan kuohuva 10-luku

T. Vikstedt: pilakuva Akseli Gallen-Kallelasta

Afrikan lämmöstä ulosottomiehen kynsiin, maailmansodan jaloista erämaan kätköihin, sieltä sisällissodan rintamalle, pääesikuntaan piirustustehtäviin ja valtionhoitajan adjutantiksi.
Sata vuotta sitten elettiin Suomen historian suurten murrosten aikaa, ja elämä heitteli myös Akseli Gallen-Kallelaa ja hänen perhettään moneen suuntaan.

Tuohon aikaan Akseli Gallen-Kallela oli tunnettu taiteilija, mutta julkisuudella oli kääntöpuolensa: nuoret taiteilijat kritisoivat ja lehdistö retosteli pilakuvin. Arki oli niukkaa, työrauhaa ei löytynyt, talous oli tiukalla ja yhteiskunnalliset levottomuudet koskettivat koko perhettä.

Suomi 100 -juhlavuoden aloittaa Gallen-Kallelan Museossa näyttely, joka pureutuu paljon puhuttelevaan ja jatkuvasti kysymyksiä herättävään ajanjaksoon: 1910-lukuun ja Akseli Gallen-Kallelan rooliin silloisessa taidepolitiikassa ja yhteiskunnallisissa murroksissa. Mitä voimme tietää Akselin toimista Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikoina, missä hän oli, mitä teki ja mitä hän on kertonut tuntemuksistaan?

Kausi:
28.1.2017–3.9.2017

Gallen-Kallelan Museo
Sijaintiosoite: Gallen-Kallelan tie 27, 02600 Espoo

Sisäänpääsy Museokortilla

Puh. museo (09) 849 2340
Puh. toimisto (09) 849 2340

www.gallen-kallela.fi

Aukioloajat

Ma -
Ti 11:00-16:00
Ke 11:11-16:00
To 11:00-16:00
Pe 11:00-16:00
La 11:00-16:00
Su 11:00-17:00

suljettu 24.12 ja 25.12.

Pääsymaksut
8/6/7/4/0 €

PALVELUT

Kahvila

Museokauppa

Myyntipiste

Paikoitus

Museo kartalla

Kartalla näkyy museon päärakennuksen sijainti. Yksittäinen näyttely ei välttämättä sijaitse samassa osoitteessa.

VINKKAA KAVERILLE
 
 
 

Museoissa nyt

Hae näyttelyitä ja tapahtumia




Oletko jo nähnyt?