Tapetti
Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo, Pori
- 18.5.2024–29.9.2024
Rakennuskulttuuritalo Toivon kesänäyttely on Tapetti.
Alkuaan tapetti tarkoitti kudonnaista, jota käytettiin vuoteen tai pöydän verhona. Myös ensimmäisiä seinävaatteita kutsuttiin tapeteiksi ja sitä kautta nimitys siirtyi pellava- ja lopulta paperitapetteihin.
1700-luvun lopulle saakka tapetti koristi vain säätyläisten eli aateliston, papiston ja porvariston kotien seiniä. Teollistumisen myötä koneellisesti painettu paperitapetti yleistyi. 1900-luvun vaihteessa hinnat olivat laskeneet niin, että vähävaraisillakin oli varaa tapetoida kolmekin kertaa vuosikymmenessä. Jopa yksinkertaisissa torpissa oli varaa tapetteihin, jotka oli painettu halvalle ruskealle pohjapaperille. Seinät jätettiin paljaiksi lähinnä vain toisarvoisissa tiloissa tai varallisuuden puutteen vuoksi. Maaseudulla tosin talonpojat saattoivat pitää talojensa seinät paljaina pitkälle 1900-luvulle saakka.
Näyttely Tapetti kertoo tapeteista tai tapetoinnista ennen kaikkea ajalta, jolloin tapetit olivat jo kaiken kansan saavutettavissa. Näyttely perustuu Satakunnan Museon valokuvakokoelmiin.
Näyttely avautuu Museoiden superlauantaina 18.5. klo 11. Klo 12 Tapetti-luennolla saa tietoa tapettien historiasta ja tapetoinnista Suomessa. Alustajana intendentti Tuulikki Kiilo.
Museon yhteystiedot
Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo
Varvinkatu 19 - Juhana Herttuankatu 15, 28100 Pori
(02) 621 1051
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
Rakennuskulttuuritalo Toivo ja Korsmanin talo, Varvinkatu 19 - Juhana Herttuankatu 15, 28100 Pori
Lähtöpiste:
Pääsymaksut
Vapaaehtoinen pääsymaksu.
Aukioloajat
Ma | Suljettu |
Ti | 12:00-17:00 |
Ke | 12:00-17:00 |
To | 12:00-17:00 |
Pe | Suljettu |
La | Suljettu |
Su | Suljettu |