
Kuva: Etelä-Tirolin arkeologinen museo/Musei Provinciali dell´Alto Adige.
Maailmalla suuren suosion saanut näyttely avautuu KAMUssa syksyllä 2010. Näyttely esittelee, kuinka hämmästyttävän paljon yli 5000 vuotta vanhaksi osoittautunut muumio kertoo yhteisestä eurooppalaisesta menneisyydestämme.
Kaksi saksalaista vaeltajaa löysi osittain vielä jään alla olevan ruumiin syksyllä 1991 Alpeilta Itävallan ja Italian raja-alueelta. Aluksi luultiin, että ruumis oli lähivuosina Alpeille menehtyneen henkilön, mutta tarkemmissa tutkimuksissa kävi ilmi, että hyvin säilynyt ja luonnollisesti muumioitunut ruumis on yli 5000 vuotta vanha. Muumion iänmäärityksen myötä löytö muuttui kansainväliseksi arkeologiseksi sensaatioksi!
Muumio sai löytöpaikkansa Öztalin vuoriston mukaan nimen ÖTZI. Vuosien mittaan Ötzista on saatu paljon tietoa. Tiedämme esimerkiksi että Ötzi oli kuollessaan noin 46-vuotias, hän oli sinisilmäinen, ruskeatukkainen, 159 cm pitkä, hänellä oli tatuointeja kehossaan ja hän kuoli saatuaan nuolen selkäänsä. Näyttely kertoo paljon lisää Ötziin liittyvistä asioista ja esittelee kiinnostavasti aivan uusimmatkin tutkimustulokset.
Näyttelyn on koonnut Italiassa Bolzanossa sijaitseva Etelä-Tirolin arkeologinen museo, jossa myös haurasta Ötzi-muumiota säilytetään tarkoin säädellyissä olosuhteissa. Nyt Suomeen tuleva kiertonäyttely on ollut aiemmin esillä Sveitsissä, Espanjassa, Ruotsissa ja Tanskassa. Näyttely jatkaa täältä matkaansa Portugaliin, Norjaan ja Ranskaan.
KAMUssa esitellään ÖTZI-näyttelyn yhteydessä myös miten Ötzin aikalaiset elivät täällä. Näyttelyn yhteydessä järjestetään teemaopastuksia, työpajoja, luentoja ja työnäytöksiä, joissa havainnollistetaan esihistoriallisen ajan työtapoja.
Kausi:
4.9.2010–27.2.2011
KAMU Espoon kaupunginmuseo
Sijaintiosoite: Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, 02100 Espoo
Puh. museo (09) 816 57052 ti-su 11-18
Puh. toimisto (09) 8165 7033
Fax (09) 8165 7031
Aukioloajat
Ma: -
Ti: 11:00-18:00
Ke: 11:00-20:00
To: 11:00-20:00
Pe: 11:00-18:00
La: 11:00-18:00
Su: 11:00-18:00
1.6.-31.8. ti-su 11-18.1.6.-31.8. ti-pe 11-18, la-su 11-17. Suljettu 1.1.2010, 2.4.2010, 30.4.-1.5.2010, 13.5.2010, 25.-27.6.2010, 24.-26.12.2010, 31.12.2010, 1.1.2011
Pääsymaksut
10/8/0 €
Kahvila
Museokauppa
Paikoitus
Ravintola
Taidenäyttelyt (143 kpl)
Kulttuurihistorialliset, luonnontieteelliset ja erikoismuseoiden näyttelyt (203 kpl)
Tapahtumat (107 kpl)