
Lohjan Museon 100-vuotisjuhlavuoden merkeissä museon Pedagogiossa on avattu museon uusi perusnäyttely Kotikaupunkimme Lohja.
Kotikaupunkimme Lohja
- Pedagogion uusi perusnäyttely
Täysin uudistetussa ja modernisoidussa perusnäyttelyssä vieraat pääsevät syventymään Lohjan historiaan aina kivikaudelta nykypäivään asti. Näyttelyn ensimmäiset neljä huonetta esittelevät Lohjan esihistoriaa ja historiallista aikaa keskiajalta 1800-luvulle. Näyttelyssä perehdytään muun muassa lohjalaisten elinkeinoihin ja paikkakunnan tärkeimpiin tapahtumiin. Tutuiksi tulevat mm. esihistorialliset pyynti- ja työvälineet, Lohjalta löytyneet Merovingiaikainen miekka ja keihään kärki sekä Lohjan keskiaikaiset markkinat. Esille tuodaan Pyhän Laurin kirkon alta löytyneet rahat ja Lohjan teollistumisen alkutaival 1800- ja 1900-lukujen vaihteesta.
Oman huomionsa saavat myös 24 lohjalaista henkilöä, joista osa tunnetaan menneisyydestä ja osa nykyisyydestä. Mukana on niin poliitikkoja, kulttuurivaikuttajia, urheilijoita kuin tavallisia työntekijöitäkin. Henkilöistä esimerkkinä mainittakoon Sammatin suurmies Elias Lönnrot, Lohjan kalkkiteollisuuden isä Petter Forsström, Finlandia-palkittu kirjailija Eeva Joenpelto, Amorphis -yhtyeen laulaja Tomi Joutsen, olympiamitalisti Sanna Stén ja pitkäaikainen kansanedustaja Matti Saarinen.
Erityisesti lapsivieraita varten näyttelyssä seikkailee museohiiri Roope sekä hänen ystävänsä. Pehmolelumaiset museohiiret kertovat napin painalluksella näyttelyn sisältöön liittyviä tarinoita sekä suomeksi että ruotsiksi. Museohiirten tarinat kiinnostavat varmasti myös varttuneempaa väkeä.
Näyttelyn viides huone, jossa käsitellään Lohjan 1900-luvun historiaa, valmistui tänä keväänä. Esillä on mm. uudistettu Lohja 1916 -pienoismalli, joka päätettiin säilyttää perusnäyttelyssä yleisön pyynnöstä. Pienoismallia täydennettiin multimedialla, jonka avulla näyttelyvieraat voivat hahmottaa kuinka Lohjan kaupunkikuva on muuttunut viimeisen vuosisadan aikana.
Tervetuloa näyttelyyn!
Kausi:
1.6.2011–31.12.2020
Lohjan museo
Sijaintiosoite: Rovastinkatu 1, 08100 Lohja
Puh. museo (019) 369 4204
Puh. toimisto (019) 369 4204
Fax (019) 369 4203
Aukioloajat
| Ma | - |
| Ti | 12:00-16:00 |
| Ke | 12:00-19:00 |
| To | 12:00-16:00 |
| Pe | 12:00-16:00 |
| La | 12:00-16:00 |
| Su | 12:00-16:00 |
Pääsymaksut
Talviaikaan: 2,50/1 €
Kesällä (23.5.-29.9.): 4,50/2,50 €
Museokauppa
Paikoitus
Taidenäyttelyt (232 kpl)
Kulttuurihistorialliset, luonnontieteelliset ja erikoismuseoiden näyttelyt (219 kpl)
Tapahtumat (159 kpl)