Etätaiteilijatapaaminen: Henna Paasonen to 5.3.
The Craft Museum of Finland, Jyväskylä
- 5.3.2026 (18-19)
Etätaiteilijatapaamisessa käsityöläinen, muistelutyön ohjaaja Henna Paasonen kertoo työskentelystään, ja Näytönpaikan näyttelyssään esillä olevista teoksista.

Henna Paasonen on heinolalainen uskontotieteilijä, kuvataiteilija, kirjailija ja opettaja. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Avoimesta taidekoulusta ja asuu ja työskentelee ortodoksisessa Juliana-yhteisössä Heinolassa. Yhteisön elämä rytmittyy rukouksen, työn ja ortodoksisen kirkkovuoden mukaan, ja maalaaminen on Paasoselle rukouksen muoto.
Paasosen taide ammentaa käsityöperinteestä, erityisesti virkatusta pitsistä, jonka hän liittää maalauksiinsa ja kutsuu lohtumaalauksiksi tai rituaalimaalauksiksi. Hänen teoksensa ovat myös käsityöaktivismia, craftivismia, jossa perinteisesti naisten arkiseen maailmaan liitetyt tekniikat tuodaan taiteen ja näkyvyyden piiriin.
- Jatkan äitini perinnettä, kuulun sukupolvien ketjuun ja vahvistan omaa naiseuttani. Materiaaleilla ja väreillä leikkiminen antaa mielihyvää, jota tunsin lapsena hoitajaäidin tyttärenä, Paasonen kertoo.
Paasosen teokset käsittelevät naiseutta, muistia, hengellisyyttä ja individuaatiota. Ortodoksisessa viitekehyksessä hän puhuu myös theosis-prosessista, jumalallistumisesta: matkasta kohti tilaa, jossa ihminen voi olla esteettä Jumalan edessä.
Etätaiteilijatapaamiseen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tapaaminen pidetään Teams-alustalla:
https://teams.microsoft.com/meet/36329757888296?p=l1NPJyxyqA5M7nYMR3
Kokoustunnus:363 297 578 882 96
Tunnuskoodi:kY9av67D
Museum exhibitions
- Tykkimyssyjen säihkettä 10.10.2025‒1.3.2026
- Neule - Sirkka-Liisa Meltaus 7.1.-1.3.2026
- Dreamlike Dwellings – Ángel Barrientos 20.12.2025‒8.3.2026
- Crown of the Forest – Routa Design 10.1.–15.3.2026
- Eternal Metal – Metal Art from Finnish Churches and Cemeteries 10.1.‒12.4.2026
- Tarmo Thorström ‒ Lace, reinterpreted 14.3.‒24.5.2026
- Wildflowers & Smiles – Tero Kuitunen 21.3.–31.5.2026
- 30.5.‒23.8.2026 From Forest to Sauna ‒ Sami Repo
- Handcrafted Summer 6.6.‒23.8.2026
- Curly Birch – the Tree Pressed by the Devil 25.4.‒30.8.2026
- Karelian Sportlore – Lauri Greis 6.3.2026-18.10.2026
- Layers – Jewellery Artist Eero Lintusaari 29.8.‒5.12.2026
- HUOPA – Hundred Years of Finnish Craftsmanship 12.9.‒5.12.2026
- Museum’s Little Christmas Shop 14.11.‒31.12.2026
- The Woman's National Costume of the Vyborg Region 23.10.2026-14.3.2027
- A Journey in Time
- Craftstories – Tales of Finnish Skill
- A Timeless Tradition - Finnish National Costume
Museum events
- Työpaja: Kukkia ystävälle pe 13.12.
13.2.2026 - Stitch & Subvert – Jyväskylä / Art without Transportation pe 13.2.
13.2.2026 - Yleisöopastukset vaihtuviin näyttelyihin
18.2.2026 - Lasten pajatorstait
19.2.2026 - Talviloman työpajat
25.2.2026 - Talviloman työpajat
26.2.2026 - Talviloman työpajat
27.2.2026 - Kalevalan päivä: Viipurin seudun kansallispuvun sormusten julkistus la 28.2.
28.2.2026 - Etätaiteilijatapaaminen: Henna Paasonen to 5.3.
5.3.2026 - Yleisöopastukset vaihtuviin näyttelyihin
18.3.2026 - Lasten pajatorstait
19.3.2026 - Senioreitten museohetki
26.3.2026 - 26.3.2025 - Yleisöopastukset vaihtuviin näyttelyihin
15.4.2026 - Lasten pajatorstait
16.4.2026 - Senioreitten museohetki
28.4.2026 - 23.4.2026 - Yleisöopastukset vaihtuviin näyttelyihin
20.5.2026 - Lasten pajatorstait
21.5.2026 - Yleisöopastukset vaihtuviin näyttelyihin
17.6.2026 - Artisans' Christmas Market 12.-13.12.2026
12.12.2026 - Artisans' Christmas Market 12.-13.12.2026
13.12.2026
Osana kulttuurikierrosta
Museum contact details
The Craft Museum of Finland
Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
050 311 8884
Yhteydet julkisilla
Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa
Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa
Päämäärä:
The Craft Museum of Finland, Kauppakatu 25, 40100 Jyväskylä
Lähtöpiste:
Admission fees
10/8/6/0 €
Payment methods
Visa, Mastercard, Museokortti, Smartum liikunta- ja kulttuuriseteli ja Smartum Pay, Epassi, Tyky+ -kulttuuri- ja liikuntaseteli sekä Edenred-kortti.
Accessibility [the criteria]
- Accessible toilet
- Guided tours for special groups by request
- Restricted accessibility: Esteetön avustettuna.
- Seating inside the exhibition
- Tactile objects
- Wheelchair on loan


