Sanna Kananoja: Puolen vuoden vuoristo

GalleriAssa on nähtävillä teoksia Sanna Kananojan uudesta maalaussarjasta Puolen vuoden
vuoristo, jossa hän tarkastelee toiston keinoin lähtökohdan ja maalausprosessin suhdetta valokuvaan pohjautuvassa työskentelyssään. Sarjan jokaisella teoksella on täysin sama lähtökohta, valokuva lumikasasta. Tämä kuva edustaa itsestäänselvää, toimivaa, ihmisen ehdoilla rakennettua ja hyväksyttyä arkiluontoa.

Puolen vuoden vuoristo käsittelee lähiluontoa arjen toistuvuuteen, päivien ja hetkien
samankaltaisuuteen paneutuen. Asioiden katsomisen ja näkemisen ero on tutulla matkalla selvää. Aiheena on tavallisuus: sen turvallisuus, näkymättömyys ja kyseenalaistamattomuus. Tiet ja niiden vierustat merkitsevät valtavaa määrää maanmuokkausta. Kallioita räjäytetään, puita kaadetaan, maata kaivetaan ja veden virtausta ohjataan. Suurin osa maapallon maapinta-alasta on jo ihmisen toimesta muuttunut. Kananojan teoksissa esiintyvä pieni pala maanpintaa edustaa tätä suurempaa ilmiötä. Maalaussarjan lähtökohtana ovat järjestelmälliset, välttämättömyyden tuloksena syntyneet näkymät - tienvierien lumikasat. Ne tyypittävät maisemaa jopa puolen vuoden ajan. Laakeaan maisemaan kohoaa pieniä vuorimuodostelmia, jotka jatkuvat kilometri toisensa perään samanlaisina. Koneen muodostamia kasoja, samanaikaisesti syntyneitä, kasvaneita, sulaneita, kevään koittaessa ruskeita. Lumikasat ovat paitsi lunta myös soraa, hiekkaa, suolaa ja roskia.

Kananojan teosten maisemia ei arjessa aina edes ajatella todellisena luontona, vaan se on osa ihmisen käytäntö edellä rakentamaa ympäristöä. Maalauksissa asia kääntyy ympäri – niissä katsoja näkee luonnon, se saa itseisarvoisen merkityksen, ja arkisista ympäristöistä tulee hetkeksi ihannemaisemia. Romantiikan aikana ihminen kuvattiin pieneksi suurten luonnonvoimien äärellä esimerkiksi yksinäisen vuoren huipulla. Kananoja esittää teoksissaan samaa arkisin elementein: ihminen tekee tekojaan hallitakseen, luonto etsii oman uomansa ollen pienenäkin suuri, villi ja arvaamaton.

Toisto tuo rutiinia ja altistaa tylsistymiselle Kananojan paneutuessa pitkäjänteisesti samaan
luonnosvalokuvaan. Aihe painuu toissijaiseksi mutta tulee samalla alleviivatuksi. Sarjan teoksissa on jatkuvasti läsnä muutos ja muuttumattomuus. Ne tuovat esille maalausprosessin hallitsemisen ja hallitsemattomuuden, jossa tavoitteena on aina aloittaa alusta.

Sanna Kananoja (s.1979) tarkastee teoksissaan luonnon ja ihmisen suhdetta maisemamaalauksen keinoin. Aiheena hänellä ovat ihmisen arkiset toimet ympäristössämme kuten erilaiset kasat, räjäytetyt kalliot ja kaivetut ojat. Tekniikkana hän käyttää kananmunatemperaa rakentamalla teokset useista läpikuultavista, paikoin piirrosmaisista kerroksista. Kananojan teoksia on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä 2007 alkaen.