Villi maa - Anssi Jokiranta & Anna Ruohonen

Villi maa -näyttelyn tekijät kävivät 2000-luvun erämaissa, mutta ihmisestä vapaan, ikiaikaisen ja koskemattoman luonnon sijaan he löysivät kertomuksen siitä. Erämaat on tavattu nähdä villeinä ja ajattomina paikkoina, ihmisen vaikutuksen ulkopuolella olevina tiloina. Samaan aikaan erämaa on ihmisen rakentama illuusio ajasta ja tilasta, jota ei ole.

Näyttelyn teokset pohtivat, miten maisemaa pitäisi katsoa ja mitä siinä pitäisi nähdä. Sen mustavalkoiset kuvat on otettu 1800-luvun puolivälissä kehitetyllä märkälevytekniikalla. Tekniikka kantaa mukanaan valokuvauksen historiaa: Jokainen kuva on ainutkertainen levylle tallentunut jälki hetkestä, joka on mennyt. Kuvien pinnoista voi nähdä ajan kulumisen, sattumien vaikutuksen sekä kemian jäljen. Kuvien maisemat alkavat muistuttaa jotain kaukaa menneisyydestä ja samalla menneisyyden kuvasto voi aueta tapana nähdä maailmaa.

Ennen kuin erämaista tuli luonnontieteiden ja virkistyskäytön tiloja, niille piti olla ajan sanelema tilaus. Eron tekeminen ihmisen ja luonnon välille onkin yksi modernismin keskeisiä ajatuksia. Useimpien pohjoisten alkuperäiskansojen kielistä erämaa-sanan vastine puuttuu kokonaan. Erämaa ja erityisesti sen englanninkielinen versio wilderness jakaa maat ihmisen voimakkaasti hyödyntämiin ja ihmistoiminnan ulkopuolelle jätettyihin, suojeltuihin alueisiin.

Näyttelyn matkapäiväkirjojen merkinnät kuvaavat tekijänsä ajattelun kehittymistä suhteessa pohjoiseen luontoon ja ihmisen rooliin siinä. Päiväkirja on esine, jossa ylöskirjatut huomiot, muistot, mieleen iskostunut luonnontiede ja ruumiilliset kokemukset havainnollistavat, kuinka monimutkaisen prosessin kautta käsitykset luonnosta syntyvät, ja kuinka harhaanjohtavaa on sanoa, että ihmistä ohjaa rationaalinen järki. Ajatukset luonnosta vaikuttavat tapaan kohdella luontoa. Yksityisistä, keskeneräisistäkin ajatuksista tulee näyttelyssä julkisia.