Satakunda Museum, Naturhuset Arken

28.1.2020–9.8.2020

 Inträde med Museikortet
Utställning

Näkökulmia

Näyttelyssä on esillä Vesa-Ala Hakulan ja Hannu Saarelan valokuvia sekä Petri Haaviston veistoksia.

Näyttelyssä on esillä Vesa-Ala Hakulan ja Hannu Saarelan valokuvia sekä Petri Haaviston veistoksia. Kaikilla kolmella tekijällä on oma suhteensa suomalaiseen luontoon ja he ovat sen ominaisuuksia pyrkineet tuomaan esille valitsemallaan tekniikalla. Erityisesti heillä kaikilla on työn keskiöön noussut luonnon uusiutumiskyky mutta samalla sen haavoittuvaisuus erityisesti ihmisen toiminnan johdosta. Tämä näkökulma on tällä hetkellä varmasti monen muunkin mielessä maapallon tapahtumia seuratessa.

Vesa Ala-Hakulan luontosuhde alkoi muotoutua vuonna 2013, jolloin syntyi myös intohimo valokuvaukseen: ”Varsinkin työmatkoilla olen ottanut kuvia pysähtymällä ja kävelemällä ojanpientareilla. Luontoharrastajiin törmäämiseni jälkeen ovat tietovarantoni karttuneet, mm. luonnonkasvien kasvupaikoista ja eläinten käyttäytymisestä. Kuvauskohteitten löytyminen on helpottunut merkittävästi kokemuksen lisääntyessä”, Ala-Hakula kiteyttää.

Varsinaisen herätyksen luontokuvaukseen Hannu Saarela koki vuonna 1996 Salossa: ”Katselin taivaalle. Hyakutake – komeetta näkyi paljain silmin todella hyvin. Siitä lähti perehtyminen. Drone on tullut tekniikkaan lisäyksenä, ensimmäinen laitehankinta tuli tehtyä vuonna 2014. Nykyinen on mallia Mavic 2 Air Pro, jolla alkaa päästä järkevään lopputulokseenkin”, toteaa Saarela.

Petri Haavisto työstää pääasiassa veistoksia eri materiaaleista. ”Näyttelyitä olen pitänyt Suomen lisäksi Latviassa ja Portugalissa. Yksi on suunnitteilla Hollantiin. Työskentelyyni olen saanut vaikutteita luonnosta, jossa kulkeminen on niin mieluista, että ajantaju unohtuu. Viime aikoina ajatuksissani ja työssäni ovat nousseet esille myös ihmisen aiheuttamat ympäristökatastrofit”, kommentoi Haavisto.

Berätta för dina vänner!

Print version

Voit ostaa Museokortin tästä museokohteesta tai verkosta

Museets kontaktuppgifter

Satakunda Museum, Naturhuset Arken
Pohjoispuisto 7, 28100 Pori

(02) 621 1176

Museets hemsida

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

6/3/2,5 €

Betalningssätt

käteinen, yleisimmät pankki- ja luottokortit.

Öppet

Må Stängd
Ti 11:00-17:00
On 11:00-17:00
Tu 11:00-17:00
Fr 11:00-17:00
Lö 11:00-17:00
Sö 11:00-17:00

Teman

MUSEER NÄRA MÅLET

  • Wahlbergs  hus Nystads museum
     
     

    Wahlbergs hus Nystads museum

    Historia av trästad och sjöfart.

     
  • Raumo museum: Kirsti
     
     

    Raumo museum: Kirsti

    Merimiehen kotimuseo Kirsti esittelee asumista Vanhassa Raumassa 1900-luvun alusta 1970-luvulle.

     
  • Rosenlew-museum
     
     

    Rosenlew-museum

     
  • Björneborgs konstmuseum
     
     

    Björneborgs konstmuseum

    Finsk och internationell samtidskonst.

     
  • Raumo sjöfartsmuseum
     
     

    Raumo sjöfartsmuseum

    Rauman merimuseo kertoo keskiaikaisen kaupungin olemassaolon elinehdoista: merestä ja merenkulusta.

     
  • Kankaanpää stadsmuseum
     
     

    Kankaanpää stadsmuseum

    Tre museum och fyra utstälningar på en gång - lokal histori, konst och garnison histori.

     
  • Satakunda Museum
     
     

    Satakunda Museum

    Historiska museet av Satakunta och Pori.

     
  • Raumo museum: Marela – ett skeppsredarhem
     
     

    Raumo museum: Marela – ett skeppsredarhem

    Marela esittelee vauraan raumalaisen laivanvarustajaperheen asumista ja elämistä Rauman purjelaivamerenkulun...

     
  • Raumo museum: Gamla Rådhuset
     
     

    Raumo museum: Gamla Rådhuset

    Vuonna 1776 valmistuneessa Vanhassa Raatihuoneessa voi vierailla vaihtuvissa näyttelyissä, tutustua Rauman...

     
  • Raumo konstmuseum
     
     

    Raumo konstmuseum

     
  • Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum
     
     

    Teresia och Rafael Lönnströms Hemmuseum

    Fabrikägarna Teresia och Rafael Lönnströms representationshem med finlänsk målerikonst från 1800–1900-talen.

     
  • Emil Cedercreutz museum
     
     

    Emil Cedercreutz museum

    Skulptören Emil Cedercreutz (1879-1949) livsverk.

     
 
 
 
 
 
.