Utställning
 Inträde med Museikortet
 

Elämä ja kuolema myöhäisrautakaudelta keskiajalle

Lapplands landskapsmuseum, Rovaniemi

  • 9.5.2024–1.6.2025

Lapin maakuntamuseon tuottama uusi erikoisnäyttely esittelee elämää 800-luvulta 1500-luvulle uusimman arkeologisen tutkimuksen valossa.

 
Taustakuva Olaus Magnus Gothuksen teoksesta Historia de gentibus septentrionalibus (1555). Hevosenkenkäsolki, putkikeihäänkärki ja partakirveenterä (n. 800-1100 -luvuilta) ovat arkeologisia löytöjä Savukoskelta.

Oliko Lappi niin etäinen ja käymätön kuin ehkä luullaan? Olivatko alueen asukkaat voimattomia veronmaksajia milloin Ruotsin kruunulle, milloin Novgorodin asiamiehille tai milloin kenellekin? Järjestelivätkö katoliset piispat mielensä mukaan pohjoisen uskonnollisia asioita? Tutkimus on edennyt 2000-luvulla paljon ja vaikka vielä on valtavasti asioita, joita emme tiedä, voimme nyt jo tarkastella kriittisesti vanhoja käsityksiä.

Lapin maakuntamuseon “Elämä ja kuolema myöhäisrautakaudelta keskiajalle” -erikoisnäyttely perustuu uusimpaan arkeologiseen tutkimukseen Pohjois-Suomessa ja tarkastelee pääosin aikaa 800-luvulta 1500-luvulle. Näyttely esittelee muun muassa pohjoisen kaupankäynnin ja sen myötä kasvaneen vaurauden aikaansaamaa muutosta pohjoisissa yhteisöissä. Se luo katsauksen myös hautamenoihin ja niiden kehitykseen sekä siihen mitä ne kertovat yhteisöistä ja niiden uskomuksista ja elinkeinoista. Pohjoinen saattoi olla vaarallinen paikka ja paikalliset kantoivat aseita syystä. Mitä nämä aselöydöt kertovat aikaintakaisesta Lapista ja sen asukkaista?

Näyttelyssä on esillä mm. arkeologisia löytöjä, Mukkalan hauta 5:n rekonstruktio ja pääset kurkistamaan myös muinaiseen asumuksen rekonstruktioon.

Näyttely avautuu ke 8.5.2024 ja samalla julkaistaan näyttelyä täydentävä näyttelyjulkaisu. Näyttelyn on käsikirjoittanut Lapin maakuntamuseon arkeologi Jari-Matti Kuusela.

Berätta för dina vänner!

  • Facebook
  • X
  • Instagram
  • WhatsApp

Museets kontaktuppgifter

Lapplands landskapsmuseum
Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi

(016) 322 3260 / Arktikumin asiakaspalvelu

Museets hemsida

Yhteydet julkisilla

Näytä reitti museolle Matkahuollon reittioppaassa

×

Katso reitti Matkahuollon reittioppaassa

Päämäärä:

Lapplands landskapsmuseum, Pohjoisranta 4, 96200 Rovaniemi


Lähtöpiste:






Tai lataa Reitit ja Liput -sovellus

Inträdesavgifter

Inträde med Museikortet
Inträde med Museikortet

Vuonna 2024: 18/11/5€.
Liput tiedekeskuksen perusnäyttelyremontin ajan 1.4.-5.12.2024: 11/7/3 €.
Lapset alle 7-vuotta veloituksetta.

Betalningssätt

Museokortti, yleisimmät pankki- ja luottokortit

öppet

Må  Stängd
Ti 10:00-18:00
On 10:00-18:00
Tu 10:00-18:00
Fr 10:00-18:00
Lö 10:00-18:00
Sö 10:00-18:00

Öppet 2024: måndag stängt, tisdag-söndag 10-18, jullafton 24.12. stängt

Näyttelyn tekstit kielillä

 

Museer Nära Målet