Horisontti

Näyttelyssä on mukana kuusi taiteilijaa, joista edesmenneen Kimmo Kaivannon (1932–2012) teokset on saatu lainaan Kimmo Kaivanto Säätiön kokoelmasta. Muut taiteilijat ovat ajankohtaisia suomalaisia nykytaiteilijoita: Jaakko Kahilaniemi, Anni Kinnunen, Anna Pekkala, Aleksiina Salmi ja Kirsimaria E. Törönen.

Näyttelyn on koonnut kuraattori ja galleristi Veikko Halmetoja.

HORISONTTI

Maan ja taivaan raja, taivaanranta, horisontti. Se on kaukana. Joskus metsä, vuoret tai kaupungin siluetti peittää sen. Tiedämme silti, että se on olemassa. Sanotaan, että maisema katoaa horisonttiin. Todellisuudessa juuri horisontti on se, joka saa ihmisen näkemään kuvan maisemana. Horisontti rakentaa maiseman jopa täysin abstraktiin maalaukseen. Tapa katsoa maisemaa on niin perinteinen, ettei edes nykyinen visuaalisen materiaalin tulva ole sitä muuttanut.

Kirjallisuustieteessä puhutaan odotushorisontista. Odotushorisontit ovat muuttuvia ja kulttuurisidonnaisia; jokainen aika tulkitsee teoksen oman tietämyksensä ja kokemuksensa valossa. Myös kuvataidetta voi tarkastella viitaten odotushorisonttiin. Olen kuratoinut Lapuan Taidemuseoon näyttelyn, jonka nimi on ”Horisontti”. Näyttely ei käsittele maan ja taivaan rajaa, eikä edes maisemaa. Se käsittelee odotuksia ja odotushorisontteja. Mukana on taivaanrannan maalareita, mutta myös tulevaisuuskritiikkiä. Näyttely käsittelee ympäristön tilaa, luontoa ja maailmaa sekä fantasian että realismin kautta. Se haluaa tarjota luontoelämyksiä, mutta herätellä myös miettimään maailmaa, jossa luonto on reservaateissa – taloudellisen ahneuden ja sotien jalkoihin jäänyt kuriositeetti.

Kimmo Kaivanto edustaa varhaista suomalaista luonnonsuojeluaiheista kuvataidetta. Hänen useammassa teoksessa toistunut teemansa ”Kun meri kuolee” on ikoninen kuva rehevöitymisen tukahduttamasta vesistöstä. Kaivanto oli taiteilijana myös sodanvastainen ja näki teoksissaan sodan aiheuttamat ympäristötuhot. Kaivannon teoksista voi nykyään lukea myös kritiikkiä toksista maskuliinisuutta kohtaan. Näyttelyn nykytaiteilijoista Kirsimaria E. Törönen kommentoi suoraan näitä Kaivannon teoksia feministisillä reliefeillään.

Nykyään, kun katsomme Kaivannon teoksia, on odotushorisontti hyvin erilainen kuin aikana, jolloin teokset ovat olleet ensikertaa esillä. Tietämys ympäristöongelmista on kasvanut ja sotien valtaisat ympäristökatastrofit ovat valitettavaa arkipäivää. Kun Kaivannon teoksia katsoo nyt, tuntuvat ne synkiltä profetioilta, joihin olisi pitänyt reagoida jo 50 vuotta sitten. Kaivannon arvo osana suomalaista taidehistoriaa kasvaa vuosi vuodelta, kun odotushorisontti muuttuu jatkuvasti synkemmäksi.

On tärkeä muistuttaa, mitä suojellaan, kun suojellaan ympäristöä. Näyttelyssä on Aleksiina Salmen maalauksia suomalaisesta luonnosta. Ne muistuttavat meitä siitä maailmasta, joka avautuu, kun siirrymme asutuksen ulkopuolelle. Anni Kinnusen valokuvissa ihminen kirjaimellisesti sulautuu luontoon, on osa ympäristöä, nauttii siitä ja hengittää sitä. Anna Pekkalan veistos on symbolinen kuva merestä, se on vahvasti sukua Kaivannon Kun meri kuolee -teemalle. Synkempiä sävyjä kokonaisuuteen tuovat Jaakko Kahilaniemen veistokset, joissa maisema näyttäytyy tulevaisuuden kauhukuvien kautta.

Haluan tarjota katsojalle mahdollisuuden kokea Kimmo Kaivannon teokset nykyisen odotushorisontin puitteissa, nykytaiteen rinnalla. Nämä rinnastukset olisivat Kaivannon aikalaisyleisölle luultavasti yllättäviä. Ne eivät vastaisi niitä normeja ja odotuksia, joita kansakunnan kaapin päälle nostetulle taiteilijalle asetettiin. Rinnastus uuteen teokseen saattaa siirtää vanhan teoksen odotushorisonttia. Tällöin voi parhaimmillaan tapahtua kollektiivinen odotusten muutos – Kimmo Kaivanto on syytä nähdä yhtenä tärkeimmistä varhaisista ympäristöaktivisteista Suomessa.

Veikko Halmetoja
näyttelyn kuraattori